Paikallisuutiset

Ylivieskan asemaravintola paloi vuoden 1971 jouluyönä – 28 asteen pakkasessa sammutustöitä tehnyt kaksikko muistelee karuja kokemuksia: Sammutustöitä tehtiin lähes vuorokausi

Ylivieska

Kello oli vuoden 1971 jouluyönä noin 02.20, kun ylivieskalainen taksinkuljettaja Kalervo Hauhtonen palasi taksitolpalle vietyään asiakkaan Koskipuhtoon. Taksiasemalle päästyään Hauhtonen havaitsi läheisen asemaravintolan loimuavan ilmiliekeissä.

Paikalle ennättivät myös autonkuljettajat Matti Nisula ja Reijo Änkilä, ja kolmikko teki välittömästi hälytyksen palokunnalle.

Seitsemän hengen hälytysosasto saapui ensimmäisenä paikalle nuoren palopäällikön Pekka Similän johdolla todistamaan tilanteen vakavuutta. Omat voimat eivät riittäisi, ja apuun kutsuttiin palokunnat Nivalasta, Oulaisista ja Sievistä. Vaarana oli, että tuli leviää läheisen puukasarmin alueelle ja asemarakennukseen.

– Kun saavuin paikalle tuli oli levinnyt niin rajusti, ettei asemaravintolan pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä. Sammutustöitä vaikeuttivat myös 28 asteen pakkanen sekä vedensaannin vaikeudet, muistelee Similä nyt, lähes 50 vuotta myöhemmin.

Similän tapaan melkein vuorokauden mittaisen sammutusrupeaman tehnyt kokenut vpk:lainenHannu Kariniemi kertoo liekkien lyöneen sisältä ulospäin, mikä teki sammutustyön vaikeaksi.

– Kalustossamme oli puutteita, ja esimerkiksi paksuja hirsiä ei tahdottu saada katkaistua. Lisäksi säiliöautoommekin mahtui vettä vain 1 500 litraa, kertaa Kariniemi.

Pitää muistaa, että Ylivieskan palokunnassa oli palkallisena, päätoimisena työntekijänä Similän lisäksi vain Juha Haikola. Jouluyöstä huolimatta saatiin paikalle suurimmillaan noin 50 sammuttajaa.

Asemaravintolan rakennuksen omisti valtio, ja ravintolatoimintaa pyöritti vihantilanen Vanhatalon pariskunta. Yrittäjät asuivat Vihannissa, mutta ajoittain he majoittuivat toisen kerroksen huoneistossa. Siellä oli vuokralla myös nuori nainen.

Kun palokunta saapui paikalle, syntyi epäselvyys siitä, oliko toisessa kerroksessa ihmisiä. Kalajokilaakson uutisessa kerrottiin, kuinka yläkerroksen asuntopuolipäässä loisti sähkövalo.

Niinpä savusukeltajat tunkeutuivat asuntokerrokseen, mutta se oli tyhjä. Jälkeenpäin on arvioitu, että valo syttyi alakerrassa roihunneen palon aiheutettua oikosulun sähköjohdoissa.

Vuonna 1924 valmistunut asemaravintola oli lautavuorattu hirsirakennus. Kuivat hirret paloivat ahnaasti, ja rakennuksella oli kokoa 20 x 40 metriä.

Jälkiselvittelyssä oletettiin palon saaneen alkunsa apukeittiön lieden liikakuumenemisesta. Pekka Similä muistelee myös öljykamiinan kuumenemista pohditun.

– Oli muitakin epäilyjä, mutta lopullista varmuutta syttymissyystä ei saatu. Palon syy jäi epäselväksi, toteaa Similä.

Tulipalon vahingot arvioitiin silloista rahaa 150 000 markaksi. Omistaja eli rautatiehallitus ei ollut vakuuttanut kiinteistöä, mutta yrittäjän irtaimistolla oli 65 000 markan vakuutus. Irtaimisto tuhoutuikin täydellisesti.

Kalajokilaakson uutisessa Ylivieskan asemapäällikkö Heimo Makkonen ennakoi, ettei rautatiet ole kiinnostunut rakentamaan uutta asemaravintolaa Ylivieskaan. Aikaisemmin Matkaravinto oli jo luopunut toiminnasta, ja asemaravintola oli vuokrattu yksityiselle.

Makkosen mukaan Ylivieskan asemaravintolassa oli viime aikoina ollut melko vilkasta, mutta se palveli enemmän muita kuin matkustajia. Tarve asemaravintolalle oli vähentynyt, koska junien aikataulut olivat nopeutuneet ja ruokapalvelu junissa nykyaikaistunut.

Asemaravintola oli viimeisinä toimintavuosinaan myös keskeinen nuorison kokoontumispaikka. Tämän allekirjoittavat Similä ja Kariniemi, jotka nuorukaisina kävivät asemaravintolassa.

– Asemaravintola oli aikoinaan auki läpi yön, mutta meidän aikanamme se sulkeutui yöllä yhden ja kahden aikoihin. Ravintola avautui taas aamukuudelta, jolloin Pohjolan Liikenteen miehet tulivat ensimmäisenä murkinalle, muistelee kaksikko.

Similä ja Kariniemi kertaavat, että kun tanssit loppuivat, niin sen jälkeen porukat tulivat asemaravintolaan hernesopalle, ja myös possumunkit sekä kahvi tekivät kauppansa.

– Tuohon aikaan kaljapullon ostaminen oli mahdollista vain, jos osti samalla myös voileivän.

Pekka Similä on vahvasti sitä mieltä, että jos asemaravintola ja viereinen kioski olisivat säilyneet tähän päivään saakka, ne olisi pitänyt ehdottomasti entisöidä ja museoida.

Jotakin hyvääkin seurasi asemaravintolan palosta, sillä se vauhditti Ylivieskan palokaluston säännöllistä uusimista. Saatiinpa käyttöön muun muassa uusi, suuri säiliöauto.

Eläkeläisperspektiivistä asioita nykyisin katselevalle emeritus palopäällikkö Similälle asemaravintolan tuhoutuminen oli ensimmäinen suuri rakennuspalo. Saipa hän tietyltä suunnalta osakseen myös vinoilua periaatteella "väärin sammutettu tulipalo".

Asemaravintolan tuhoutuminen on edelleen akuutti asia muun muassa Shellin vaippakerhossa, jossa yksityiskohdista kiistellään ankarasti.

Hannu Kariniemi sanoo syvien muistojen kumpuavan esimerkiksi siitä, kun läpi jäätyneitä sammutusletkuja piti yrittää taivutella sisätiloihin mahtuviksi. Ei ollenkaan helppo homma.

Kovissa olosuhteissa myös huolto pelasi, sillä paloaseman lämmin sauna oli koko ajan sammutusmiehistön käytössä. Sammutustöiden ohessa tulivat juoduksi myös Pekka Similän Kerttu-vaimon mehuvarastot, jotka menivät hyvään tarpeeseen.