Ojakylän koulun lakkauttaminen etenee valmisteluun – Äänestyksessä voittaneen lisäyksen myötä tehdään vielä laskelmia
Ylivieska saa 400 000 euroa vähemmän kuin talousarviossa ennakoitiin – Katso taulukoista, mitä valtionosuudet pitävät sisällään
Epävarmuustekijät varjostavat talousarviota: ”Päätöksiä tehdään vasta, kun nähdään lakiuudistuksen yksityiskohdat”
Höyryveturin kello jo odottaa: Ylivieskan rautatiemuseolle katsottu paikkaa kasarmin kunnostettavista taloista
Ylivieskan kulupuoli pysyi hallinnassa, mutta tulojen pudotus johti 2,5 miljoonan miinukseen: ”Lainanotto on ainoa keino”
”Teknisen johtajan tehtävä on ollut aina toimialajohtajien osalta ehkä haasteellisin virka täyttää” ‒ Kaupunginjohtaja Maria Sorvisto avaa Ylivieskan johdon sijaisjärjestelyjä
Sievin lukion rehtoriksi kaksitoista hakijaa, puolet jatkoon – Lue, mitä rehtori sanoo tehtäviensä uusjaosta
Arvo Sijoitusosuuskunta teki osakekauppoja Tukholman pörssissä: Suuri myyntivoitto nostaa osuuskorkonäkymää
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta
Sieviin luvataan suuren urheilujuhlan tuntua – Rattikelkkailijat kilpailevat Louetin valtias -tittelistä
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
Käräjäoikeus piti epäuskottavana, että mies olisi ehtinyt juoda kuusi olutta ja viinahuikan muutamassa minuutissa
”Joku haluaisi asepalveluksenkin etänä, mutta kypärä ei mahdu postiluukusta, sanoi entinen alokas”, sanailee Aili Dammert Visiitti-kolumnissaan
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta