Pohde hakee nuoria lääkäreitä uuteen erityiskoulutukseen – Tavoitteena sitouttaa lääkärit Pohteen palvelukseen kahdeksi vuodeksi
”Onko näin mittavan päätösvallan delegoiminen yhdelle henkilölle hyvän hallinnon ja oikeusperiaatteiden mukaista?” – Näin Ylivieska perustelee oikaisuvaatimustaan Sipilän lakkauttamispäätöksestä
Pohteen aluehallitus äänesti Kalajoen vuodeosastosta - Toiminnan muutokset tehdään Ylivieskan Kotikartanossakin tämän vuoden aikana
Axel syrjäyttää vuoronumeroautomaatit - Pohteen itseilmoittautumisjärjestelmä käyttöön Ylivieskassa, Sievissä ja Nivalassa
Syntyvyys laskee, mutta suurperheitäkin vielä on –Ylivieskalaisen Laitalan perheen kuudes lapsi syntyi Kokkolassa: ”Mietitäänköhän liikaa missä kohtaa lapsen olisi hyvä tulla?”
Mielipidekirjoitus:”Tiesin, kun tätä järjestelmää alettiin luomaan, ettei raha tule riittämään asiakkaalle asti”
Sipilän kohtaloa avattiin torstaina Pohteen asukastilaisuudessa: ”Pohde tulee tarvitsemaan tilat, mutta asiakasryhmä tulee muuttumaan”
Vuodeosastopaikkoja ei pidä tolkuttomasti siirtää kunnasta toiseen - Ylivieskan kaupungilta noottia Pohteelle päätöksenteosta
Muualta Hillasta: Kadoksiin jääneitä etsitään maastosta keväisin – Konkarit paljastavat, mikä on etsijän pahin painajainen
”Raskasta oli, kun piti niin kovaa painaa menemään” – Katso tästä suunnistuksen tuplasprintin tulokset
Biologin opastuksella kevätluonnon helmaan ja opit ääntelemään kuin viirupöllö – Katso opetusvideot ja näyte lyyrisestä luonnonopista
Yli kahdenkymmenen hakijan joukko ei vakuuttanut Ylivieskassa: työllisyyskoordinaattorin haku päätettiin keskeyttää
Paikallinen raudanluja osaaminen kantaa Suomen pisintä siltaa – Kruunuvuoren silta avattiin viikonloppuna
Paikallinen raudanluja osaaminen kantaa Suomen pisintä siltaa – Kruunuvuoren silta avattiin viikonloppuna
Tiestitkö, että Suomalainen kuluttaa makeisiin yli sata euroa vuodessa – ” Hyvät raaka-aineet ovat tärkeä pohja”
”Raskasta oli, kun piti niin kovaa painaa menemään” – Katso tästä suunnistuksen tuplasprintin tulokset