Siitepölykausi on alkanut - Koivu kukkii runsaammin kuin vuosiin

Suomalaisista noin 20 prosenttia kärsii siitepölyallergiasta. Siitepölykauden alkaminen, kesto ja voimakkuus riippuvat monesta eri asiasta, joista sää on merkittävin. Keväälle 2025 koivun kukinnasta odotetaan runsainta kymmeneen vuoteen hedenorkkolaskennan perusteella.

Siitepölyallergian aiheuttamat oireet ovat yksilöllisiä, kertoo Ylivieskan Savarin apteekin farmaseutti Tanja Partala.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Turun yliopiston siitepölytiedotus Norkkon mukaan leppä kukkii Pohjois-Pohjanmaalla jo kohtalaisesti. Huhti-kesäkuussa mukaan tulevat koivut, jotka ovatkin yleisin siitepölyallergian aiheuttaja. Tilastojen mukaan koivut kukkivat runsaasti lähes joka toinen vuosi. Koivun kukinta ei kuitenkaan ole viimeiseen kymmeneen vuoteen ollut yhtä runsasta kuin mitä tälle keväälle on hedenorkkolaskennan perusteella ennustettu.

Suurin osa heinistä aloittaa kukinnan juhannuksen aikoihin, minkä vuoksi heinäkuu onkin heinäallergisille usein hankalinta aikaa. Heinien siitepölykausi on kuitenkin pitkä ja voi jatkua alkusyksyyn asti. Heinäkuusta eteenpäin allergiaoireita voi aiheuttaa myös pujo.

Siitepölyallergian oireet ovat yksilöllisiä, ja niihin vaikuttavat niin allergian vaikeusaste kuin luonnossa olevan siitepölyn määrä ja sääolosuhteetkin. Siitepölyallergian hyvä hoito paitsi parantaa elämänlaatua, myös ennaltaehkäisee muita atooppisia sairauksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Siitepölyallergian oireet ovat yksilöllisiä, ja niihin vaikuttavat niin allergian vaikeusaste kuin luonnossa olevan siitepölyn määrä ja sääolosuhteetkin.

Yleisiä siitepölyallergian aiheuttamia oireita ovat esimerkiksi vesinuha, tukkoisuus, silmien punoitus ja kutina sekä väsymys. Ylivieskan Savarin apteekin farmaseutti Tanja Partalan mukaan oireita voi helpottaa niin lääkkeellisillä kuin lääkkeettömilläkin hoidoilla.

Allergisten nenäoireiden itsehoitoon suositellaan ensisijaisesti kortisonia sisältävää nenäsuihketta. Ennen nenäsuihkeen käyttöä nenä kannattaa huuhtoa nenähuuhtelukannun avulla. Huuhtelu poistaa nenän limakalvoilta allergeeneja ja eritteitä, jolloin myös nenäsuihke pääsee vaikuttamaan paremmin.

– Kortisonia tai antihistamiinia sisältävien nenäsuihkeiden käyttö on turvallista koko allergiakauden ajan. Suihketta tulisi muistaa käyttää säännöllisesti, sillä sen teho on parhaimmillaan vasta 3–5 päivän käytön jälkeen, muistuttaa Partala.

Kortisonia sisältävä nenäsuihke vähentää limakalvojen turvotusta, mutta auttaa samalla jonkin verran myös esimerkiksi silmäoireisiin. Kortisonia sisältävä nenäsuihke voi kuitenkin kuivattaa nenän limakalvoja, minkä vuoksi sen ohella voi käyttää lisäksi kosteuttavaa nenäsuihketta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Allergisiin silmäoireisiin itsehoidoksi suositellaan ensisijaisesti silmätippoja. Antihistamiinia sisältävät silmätipat helpottavat silmien allergiaoireita nopeasti. Natriumkromoglikaattitipat soveltuvat parhaiten pitkäaikaisempaan käyttöön, sillä ne eivät kuivata silmiä.

Silmiä voi puhdistaa myös silmien puhdistuspyyhkeillä. Steriilit silmien puhdistuspyyhkeet puhdistavat silmiä hellävaraisesti, minkä vuoksi ne sopivat hyvin kuivillekin silmille.

Paikallisten allergialääkkeiden lisäksi siitepölyn aiheuttamia allergiaoireita voi helpottaa suun kautta otettavilla antihistamiinitableteilla. Tableteilla voidaan lievittää yleisiä nuhaoireita sekä esimerkiksi siitepölyallergian aiheuttamia iho-oireita kuten nokkosihottumaa. Iho-oireisiin voi kokeilla myös mietoa hydrokortisonivoidetta pakkauksen ohjeen mukaisesti.

– Usein asiakkaat haluavat tietää, mikä antihistamiini väsyttää vähiten, ja onkin totta, että osa aiheuttaa väsymyksen oireita voimakkaammin kuin toiset. Jos jokin lääke ei toimi itselle, kannattaa kokeilla toista valmistetta, Partala neuvoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nykysuositusten mukaan kortisonia sisältävien nenäsuihkeiden käyttö olisi hyvä aloittaa noin viikkoa ennen allergiaoireiden alkamista. Antihistamiinia sisältävissä tableteissa ja silmätipoissa riittää, että käytön aloittaa oireiden ilmaannuttuakin.

Siitepölyallergian oireita voi turvallisesti koittaa lievittää kotona ensin itsehoitolääkkeillä, mutta lääkärissäkin voi käydä tarvittaessa. Lapsen allergiaoireissa Partala kuitenkin suosittelee olemaan suoraan lääkäriin yhteydessä.

Lääkkeiden lisäksi siitepölyallergiaa voi helpottaa myös lääkkeettömin keinoin. Ulkoillessa siitepölyhiukkasia tarttuu ihoon, hiuksiin ja vaatteisiin, minkä vuoksi ulkoilun voi keskittää sateisemmille päiville tai aikaiseen aamuun ja myöhäiseen iltaan, jolloin siitepölyä on ilmassa vähemmän.

Tuuletusventtiileihin voi hankkia siitepölyä suodattavaa kangasta tai suodattimet, ja ikkunatuuletusta kannattaa välttää. Myös petivaatteiden ja erityisesti tyynyliinan vaihtoväliä voi tihentää.

– Pyykkejä ei myöskään kannata kuivata ulkona siitepölykaudella, Partala vinkkaa.

Oman alueen siitepölytilannetta voi seurata esimerkiksi Turun yliopiston siitepölytiedotus Norkkon sivuilta osoitteesta norkko.fi. Yliopiston aerobiologit päivittävät tietoja siitepölytilanteesta ja sen etenemisestä sivustolle kolme kertaa viikossa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä