Temppu ja kuinka se tehdään eli kuinka ohjelmistoon punotaan maailmanluokan pianistia, huippuartistia ja paikallista ultrabrata
Lasten käsityön taiteen perusopetus alkaa Ylivieskassa: ”Tekemisessä yhdistyvät ekologisuus, esteettisyys ja eettisyys”
Ympäri Ämpäri - Taidepilotti tuo taidetta pihojen ja polkujen varrelle Sieviin, Alavieskaan ja Kalajoelle
Kristiina Jaakola käsitteli Oulaskankaan synnytysosaston menetystä taiteen avulla ‒ Jaakolan ja Juha Jaakkosen yhteisnäyttely on nähtävissä Alavieskassa
Sun Pampas, Yhessä-festarit ja paljon muuta - Ylivieska viettää parhaillaan kesän vilkasta tapahtumaviikkoa
“Onnistumista koen silloin, kun itsekin yllätyn“ - Ylivieskalaisen Sari Viljamaan näyttely on esillä Akustiikassa
Merijärven lapsuusmuistoista aina utopistisiin tulevaisuuskuviin - Jere da Viiksi avaa näyttelyn “mummolapaikkakunnalla“
”Onko näin mittavan päätösvallan delegoiminen yhdelle henkilölle hyvän hallinnon ja oikeusperiaatteiden mukaista?” – Näin Ylivieska perustelee oikaisuvaatimustaan Sipilän lakkauttamispäätöksestä
Ylivieskalaislähtöinen taloistaan tunnettu Unicef-taiteilija kuvitti Iittalan naivistien juhlajulisteen
Korpelan Energia laskuttanut liikaa sähköstä kevään aikana - ”Tulemme hyvittämään nämä laskut asiakkaillemme ja toimitamme uudet laskut oikealla hinnalla"