Eduskuntavaalit: Ylivieskalainen Aila Mustamo aikoo tehdä töitä muun muassa huumelainsäädännön uudistamisen eteen – "Suomessa kuolee huumeisiin eniten nuoria Euroopassa, keinot tilanteen korjaamiseen tiedetään"
Mällinevalle toivotaan pitkospuita ja Kekajärven luontopolulle kunnostusta – Ylivieskan vihreät tekivät aloitteen lähiluontokohteista
Kolumnisti P. Veitsi tunnustautuu vihreäksi mieheksi, mutta kehottaa silti Vihreiden nykyjohtoa katsomaan peiliin
Ylivieskan keskustaa siivotaan talkoilla – Vihreät haastavat kaupunkilaiset ja muut puolueet mukaan tempaukseen
Kalajokilaakson vihreät nimesi aluevaaliehdokkaita ja valitsi hallituksen – Entinen puheenjohtaja jatkaa
Sivula Ylivieskasta Vihreiden Oulun piirin hallitukseen – Aluevaalien vuoksi hallitus hommiin välittömästi
Vihreät haluaa laajentaa Ylivieskan nepsy-tiimin myös yläkouluun ja lukioon – Toiminta on vihreiden mukaan alkanut onnistuneesti alakouluissa
Kansanedustaja Mikko Kinnunen: Vihreiden nuorten ehdotus kannabiksen hallussapidon ja käytön laillistamisesta olisi monelle tuhon tie
Ex-kansanedustaja Hanna Halmeenpää eroaa Kalajoen kaupunginhallituksesta – eroanomus valtuuston pikakäsittelyyn jo tiistaina
Ylivieskan kaupunginhallituksen uusi jäsen Eija-Liisa Pokki (vihr.) on tottunut pätkätöihin: hän on tehnyt lähes 20 vuotta teatteria, toiminut yrittäjänä ja lähihoitajana
Ylivieskalainen Anniina Palola tekee kirppistelyn helpoksi: ”Monet ovat yllättyneet, että tästäkö voi tienata satoja euroja tekemättä yhtään mitään”
Ylivieskan Taanilan hypermarketin avajaiset syksyllä 2026 - Vetovoimaiset ”veturit” houkuttelevat lisää liikkeitä uuteen kauppakeskukseen
Hilla Groupin hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto sai hämmentyneeltä henkilöstöltä tukun tiukkoja kysymyksiä
Hilla Groupin isoimmat omistajat ottivat ohjat – Mikko Luomalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin jättää paikkansa
Mielipidekirjoitus: Rinnemaja lopettamisuhan alla Ylivieskassa - ”Alasajo heikentäisi ulkoilualueen kehittymistä”
Ylivieskan Taanilan hypermarketin avajaiset syksyllä 2026 - Vetovoimaiset ”veturit” houkuttelevat lisää liikkeitä uuteen kauppakeskukseen