Yritysosto: Leden Group osaksi kansainvälistä konsernia - Miljoonien hyöty myös Arvo Sijoitusosuuskunnalle, josta tulee ruotsalaiskonsernin merkittävä omistaja
"Tuntuu ikävälle, kun on puhuttu Oulaskankaan tarpeettomuudesta" — Seurasimme hoitajien ja potilaiden lauantai-iltaa kiireen keskellä
Oulaskangasta puolustava kansalaisaloite on aiheuttanut vääntöä kulisseissa ‒ ”Kyyneleetkin ovat tulleet silmään”
Oulaskankaan yöpäivystyksen kohtalo sai kansalaiset liikkeelle – Surukulkueessa marssineet perussuomalaiset harkitsevat eroa puolueesta: ”Ei sovi minun moraaliin”
”Tiistaina sairaalalain voi vain hyväksyä tai hylätä” — Mauri Peltokangas sanoo opposition pelottelevan
Tasan eivät käy tuulivoimatulot - Tuuli puhaltaa ja aurinko paistaa kaikkialla Kalajokilaaksossa, mutta niistä kuntien saamat verotulot vaihtelevat nollasta miljooniin
Korjattu uutinen: Vuoden 2024 Oulaisten kaupungin Avaintekopalkinnon saajaksi valittiin Vepe-Icepro Oy
Nyt radan alitusten rakentaminen käynnistyy Ylivieskassa - Urakoitsijalta terveiset erityisesti Kiviojan alueen lapsille
Jedun yt-neuvottelut päätökseen: Kaksi koulutusalaa suljetaan ja opetusta yhä harvemmille paikkakunnille
Nuorten SM-mitalit jaossa Haapajärvellä – ”Someron latuverkosto on sen verran hyvä, että meillä on mahdollisuuksia tehdä erilaisia reittejä”
ELY-keskukset lakkaavat ja tehtäviä uusille virastoille ensi vuonna - Valtion aluehallinnon uudistus etenee
Kaihin kypsymistä ei tarvitse jäädä odottamaan – Pasi meni kaihileikkaukseen silloin kun itselle parhaiten sopi