Yhteistyössä on voimaa – Ylivieska rakentaa tulevaisuutta yhdessä yrittäjien kanssa
Kaupungin ja yrittäjien välinen yhteistyö on Ylivieskassa poikkeuksellisen tiivistä. Tehty työ avoimen ja molemminpuolisen vuorovaikutuksen suhteen kantaa nyt hedelmää, kun kaupungin elinvoimapalvelut ja Ylivieskan Yrittäjät kehittävät aluetta ja sen toimintaa entistä paremmaksi yhdessä – kaikkien osapuolten toiveet ja tarpeet kuullen.
Ylivieskan elinvoimapalvelut tarjoavat palveluita yrittäjille koko yrityksen elinkaaren ajalle. Lisäksi kaupungin useat EU-rahoitteiset hankkeet mahdollistavat sellaisten palveluiden ja koulutusten tarjoamisen yrittäjille, joihin ei olisi mahdollisuuksia ilman hankerahoituksia. Vuoden alussa voimaan tullut työllisyysalue mahdollistaa myös yrittäjien paremman tukemisen jatkossa esimerkiksi työvoiman saatavuuteen liittyen.
Kaupungin elinvoimajohtaja Juho Niemelä kuvaa Ylivieskan elinkeinorakennetta monipuoliseksi. Kaupungissa on noin 1100 yritystä, joista suurin osa on alle 5 henkilöä työllistäviä yrityksiä. Yritykset ovat jakaantuneet laajasti eri toimialoille, minkä ansiosta kaupungin elinkeinorakenne ei ole vain yhden toimialan tai yrityksen varassa.
Ylivieskan kaupunki on onnistunut yhteistyössä Ylivieskan Yrittäjien kanssa kehittämään molempia osapuolia hyödyttävän yhteistyömallin, joka kaipaa vertaistaan jopa valtakunnallisella tasolla.
– Tavoitteenamme on ollut luoda toimiva kahdensuuntainen keskusteluyhteys yrittäjien kanssa, jossa sekä kaupunki että yrittäjät tulevat aidosti kuulluksi, Niemelä toteaa.
Tavoitteenamme on ollut luoda toimiva kahdensuuntainen keskusteluyhteys yrittäjien kanssa, jossa sekä kaupunki että yrittäjät tulevat aidosti kuulluksi.
Kaupungin elinvoimastrategiaan on kirjattu yrittäjien ja yritysten kanssa tehtävän yhteistyön tärkeys. Yhteistyö ei kaupungissa kuitenkaan jää vain strategian tasolle, sillä yksi konkreettinen esimerkki kaupungin ja yrittäjien välisestä yhteistyöstä on vuonna 2018 perustettu Yrittäjäystävällinen Ylivieska -työryhmä.
Ryhmä kokoaa yhteen kaupungin eri viranhaltijoita, luottamushenkilöitä sekä yrittäjäyhdistyksen ja kauppakamarin edustajia. Kuukausittaiset tapaamiset mahdollistavat reaaliaikaisen tiedon välittämisen yrittäjien ja kaupungin edustajien välillä.
Ylivieskan elinvoimapalveluiden yrityspalvelupäällikkö Petri Sipilän mukaan työryhmän toimintaa on kehitetty vuosien saatossa kaikkia osapuolia palvelevammaksi.
– Työryhmässä keskustellaan yhdessä niin kaupunkia kuin yrittäjiäkin koskevista ajankohtaisista asioista. Vuosien yhteistyön tuloksena saavutettu aito vuoropuhelu mahdollistaa vaikeistakin asioista keskustelun – rehellisesti ja toisiamme kuunnellen, Sipilä toteaa.
Työryhmän kautta kaupunki voi esimerkiksi avata yrittäjille tarkemmin perusteluita tehtyjen päätösten taustalla, mikä lisää yrittäjien ymmärrystä kaupungin toimintaan. Vastavuoroisesti myös yrittäjät pystyvät kertomaan työryhmässä omia näkemyksiään esimerkiksi tuleviin päätöksiin liittyen. Yrittäjien tuomat näkemykset ja kokemukset nähdään kaupungilla tärkeänä konsultointiapuna.
– Työryhmän kautta me yrittäjät voimme viedä asioita kaupungin kanssa eteenpäin yhdessä. Näin suora keskusteluyhteys yrittäjien ja kaupungin edustajien välillä on harvinaista, toteaa Ylivieskan Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Tommi Saari.
Yrittäjien tuomat näkemykset ja kokemukset nähdään kaupungilla tärkeänä konsultointiapuna.
Kuukausittaisten kokoontumisten lisäksi Ylivieskan kaupunki kehittää yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä jatkuvasti. Tuoreimpana esimerkkinä uudenlaisesta yhteistyöstä on alkuvuodesta ensimmäisen kerran kokoontunut kaupunginhallituksen, -valtuuston ja yrittäjien välinen iltakoulu.
Ajatus saman pöydän ääreen istumisesta lähti kaupunginvaltuustosta. Iltakoulun tavoitteena on tuoda kaupungin päättäjille konkreettisesti esille, miksi yhteistyö alueen yrittäjien kanssa on tärkeää myös kaupungille itselleen.
Ensimmäisen iltakoulun aikana alueen yrittäjät kertoivat päättäjille omista yritystoimistaan sekä antoivat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten Ylivieskaa voisi jatkossa kehittää entistä yrittäjäystävällisemmäksi. Kehittämistoiveita esitettiin muun muassa kaavoitukseen, markkinointiin sekä pienyrittäjien hyvinvoinnin tukemiseen liittyen, ja näiden jatkotoimenpiteitä lähdetäänkin pohtimaan koko kaupunkiorganisaatiossa.
– Iltakoulu oli onnistunut, ja sen toiminta onkin tarkoitus vakiinnuttaa osaksi kaupungin ja yrittäjien välistä yhteistyötä tulevaisuudessa. On hienoa, että yrittäjät voivat kertoa asioistaan suoraan päättäjille, mikä tuo myös kaivattua konkretiaa käsiteltäviin asioihin, Saari toteaa.
Ylivieskan yrityskentällä on tällä hetkellä hyvä pöhinä päällä.
Tulevien vuosien aikana Ylivieskaan on tulossa historiallisen paljon uusia investointeja. Suuret investoinnit vaativat vuosien suunnittelutyötä esimerkiksi kaavoitusten, sähkölinjojen ja lupa-asioiden kanssa. Onnistuakseen tällaiset prosessit vaativat toimivaa yhteistyötä koko kaupungin tasolla.
Uudet investoinnit tuovat Ylivieskaan lisää työpaikkoja, työntekijöitä ja palveluita. Lisäksi investoinnit työllistävät välillisesti ylivieskalaisia yrityksiä niin projektin aikana kuin myös sen jälkeen.
– Ylivieskan yrityskentällä on tällä hetkellä hyvä pöhinä päällä, Saari päättää.