Yhdessä enemmän - Näin Eezy rakentaa menestystarinoita yrityksille ja työntekijöille Kokkolassa ja Ylivieskassa

Kun yrityksellä on tarve löytää osaajia tai hoitaa henkilöstöasioita tehokkaasti, tarvitaan kumppani, joka ymmärtää sekä työnantajan että työntekijän näkökulman. Eezy tarjoaa ratkaisuja rekrytoinnista henkilöstötutkimuksiin, koulutukseen ja organisaatioiden kehittämiseen muun muassa Kokkolassa ja Ylivieskassa.

Keski-Pohjanmaalla Eezyn toimintaa luotsaa yrittäjä Heikki Laitala, joka näkee työnsä ennen kaikkea ihmisten ja yritysten välisenä yhteistyönä.

– Meidän vahvuutemme on se, että olemme iso toimija resurssien ja tukipalvelujen osalta, mutta samaan aikaan pystymme toimimaan yrittäjämäisesti: joustavasti, asiakaslähtöisesti ja paikallisesti. Se yhdistelmä tekee tästä työstä mielekästä, Laitala kertoo.

Paikallisuus tekee eron

Vaikka Eezy toimii koko Suomessa, paikallinen läsnäolo on Laitalan mielestä ratkaisevaa. Hänen tiiminsä työskentelee Kokkolasta ja Ylivieskasta käsin, mutta asiakkaat löytyvät laajalta alueelta myös Pohjois-Pohjanmaalta ja Vaasasta.

– Kun olemme lähellä asiakkaita, voimme aidosti kohdata heidät ja rakentaa luottamusta. Etäpalvelut toimivat moneen tilanteeseen, mutta kasvokkain kohtaamisella on edelleen iso merkitys, Laitala painottaa.

Paikallisuus näkyy myös siinä, että jokainen toimeksianto hoidetaan loppuun saakka.

– Me emme voi hakea pikavoittoja. Jokainen rekrytointi ja yhteistyö pitää tehdä niin hyvin, ettei jää pahaa jälkimakua. Se on meidän toimintamme perusta, hän jatkaa.

– Olemme eräänlainen vakuutus. Asiakas saa vastinetta sijoitukselleen, kun löydämme juuri heidän tarpeisiinsa sopivan henkilön, Heikki Laitala kiteyttää. Kuva: Sonja Hagstrom

Rekrytointi on investointi tulevaisuuteen

Yrityksille osaajien löytäminen on aina sijoitus, ja onnistumisen merkitys korostuu etenkin vaativissa tehtävissä.

– Virherekrytointi on aina kallis. Pahimmillaan se voi maksaa yritykselle kymmeniä tuhansia euroja – ja väärä henkilö väärässä paikassa voi pahimmillaan horjuttaa koko organisaatiota. Meidän tehtävämme on varmistaa, että asiakas saa oikean henkilön oikeaan paikkaan, Laitala sanoo.

Eezyn rekrytointipalveluihin kuuluu sekä laajaa työnvälitystä että suorahakua, jossa etsitään asiantuntijoita, esihenkilöitä ja johtajia.

– Olemme eräänlainen vakuutus. Asiakas saa vastinetta sijoitukselleen, kun löydämme juuri heidän tarpeisiinsa sopivan henkilön, Laitala kiteyttää.

Onnistumista mitataan sillä, että ihmiset viihtyvät ja kehittyvät työssään.

– Olen ylpeä siitä, että meillä koeaikapurut ovat todella harvinaisia. Se kertoo, että olemme onnistuneet tehtävässämme, hän toteaa.

Myyntipäällikkö Antti Ylimäki on yksi Eezyn ammattilaisista, joka pystyy auttamaan työnhakijoita työllistymään ja löytämään ehkäpä juuri sen oikean työpaikan. Kuva: Sonja Hagstrom

Ensiaskeleet työelämään – nuorten kautta tulevaisuuteen

Eezyllä on merkittävä rooli myös nuorten työllistäjänä. Monelle ensimmäinen kesätyö tai opiskelujen ohessa tehtävä työ tulee juuri Eezyn kautta.

Yksi heistä on kemian tekniikan opiskelija Jonna, joka saapui Poutun tehtaalle kesätöihin hieman sattuman kautta. Hän oli hakenut kesätöitä monesta paikasta ja lopulta Eezy ohjasi hänet haastatteluun, joka johti työpaikkaan Kannuksessa. Opiskelut kemian tekniikan saralla ovat lähellä myös elintarviketeollisuutta, joten tehtaan työympäristö tuntui luontevalta.

Työilmapiiri sai Jonnan viihtymään erinomaisesti.

– Oikein mahtava, täällä on puheliasta porukkaa ja hyvä yhteishenki. Kyllähän tässä työssä parasta on ne työkaverit. Sain täältä uuden ystävän, aina listoja katsoessa odotetaan innolla, että milloin päästään tekemään yhdessä töitä, Jonna kertoo.

Hän suosittelee kesätyötä elintarviketehtaalla myös muille.

– Työ itsessään on tekevän ihmisen hommaa ja oikealla asenteella täällä pärjää hyvin. En ehkä paikkaa suosittelisi rauhalliselle pohdiskelevalle persoonalle, jolle nopea tahti ei sovi, mutta jos tykkää käsillä tekemisestä ja on reipas, niin täällä kyllä viihtyy. Yksi iso plussa oli helteillä viileä tehdas – helteellä oli kiva tulla töihin, kun tiesi että pääsee viileään.

Kesän päätteeksi Jonna lähettää vielä terveiset työkavereilleen:

– Oli hyvä työpaikka, terveisin kasvissyöjä!

– Meidän porukalla on tahto onnistua yhdessä ja löytää tekijät oikeille paikoille, toteavat Eezy Ylivieskan Irene Salmela (vas.), HR-asiantuntija Elisa Pökkylä, asiakkuusjohtaja Iris Huttula sekä HR-konsultti Kata Alanen. Kuva: Sonja Hagstrom

Vastuullisuus näkyy arjessa

Eezyn toimintaa ohjaa ajatus läpinäkyvyydestä ja reiluudesta. Työntekijälle tarjotaan samat edut kuin yrityksen omille työntekijöille.

– Se on meille itsestäänselvyys. Työntekijä ei koskaan maksa palveluistamme, vaan asiakasyritys maksaa osaamisesta ja onnistuneesta rekrytoinnista, Laitala muistuttaa.

Vastuullisuus tarkoittaa myös sitä, että Eezy tekee yhteistyötä vain niiden yritysten kanssa, jotka sitoutuvat noudattamaan lakeja ja työehtosopimuksia.

– Se rajaa joskus yhteistyömahdollisuuksia, mutta samalla se on avannut ovia uusille asiakkaille, joille vastuullisuus on tärkeä arvo, hän kertoo.

Toimialat laajasta teollisuudesta palvelualoihin

Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla Eezyn asiakaskunta kattaa laajasti eri toimialat. Kokkolan ja Ylivieskan seuduilla painopiste on vahvasti teollisuudessa ja logistiikassa, kun taas Oulun alueella korostuvat kauppa- ja palvelualat. Rakennusala ja ravintolat ovat myös merkittäviä työllistäjiä.

– Meidän vahvuutemme on monipuolisuus. Yhdestä kanavasta työnhakija tavoittaa satoja asiakasyrityksiä. Toisaalta työnantaja saa meidän kauttamme laajan hakijaverkoston, Laitala sanoo.

Katse tulevaisuuteen – ratkaisuja työvoimapulaan

Työmarkkinat muuttuvat nopeasti, ja vaikka viime vuosina kotimaisia työnhakijoita on ollut tarjolla runsaammin, Laitala uskoo, että työvoimapula on jälleen tulossa.

– Ikäpyramidit kertovat karua kieltään. Tekijöitä poistuu työmarkkinoilta enemmän kuin tulee tilalle, ja siksi ulkomaisen työvoiman merkitys kasvaa. Tämä koskee myös Keski-Pohjanmaata, hän arvioi.

Eezyn roolina on tarjota ratkaisuja myös kansainväliseen rekrytointiin ja kotouttamiseen.

– On tärkeää, että työntekijät saadaan viihtymään ja juurtumaan paikkakunnalle. Se vaatii yhteistyötä kuntien, yritysten ja meidän kaltaisten toimijoiden kesken, Laitala sanoo.

Yhteistyössä onnistumisiin

Laitalalle työssä palkitsevinta on se, kun asiakas ja työntekijä kohtaavat oikealla tavalla.

– Rekrytointi on parhaimmillaan sitä, että saadaan ihmiset iloisiksi. Kun hakija kuulee saaneensa työpaikan ja reagoi kyyneliin asti ilosta, se on hetki, jonka vuoksi tätä työtä tehdään, hän kuvailee.

– Meidän tehtävämme on auttaa yrityksiä menestymään ja ihmisiä löytämään oman paikkansa. Kun se toteutuu, syntyy todellisia menestystarinoita, Laitala summaa.

Eezyn palvelut pähkinänkuoressa
  • Rekrytointipalvelut – oikea osaaja oikeaan paikkaan nopeasti ja laadukkaasti.
  • Suorahakupalvelut – asiantuntijat ja johtajat vaativiin rooleihin.
  • Työnvälitys ja henkilöstövuokraus – joustoa sesonkeihin ja projekteihin.
  • Palkanlaskenta ja HR-hallinto – tehokas, luotettava ja vaivaton kumppani.
  • Koulutus ja valmennus – tukea työntekijöiden ja organisaatioiden kehittämiseen.