Paikallisuutiset

Sami Hedberg analysoi maailmaa huumorilasien läpi - ja Ylivieskaa siinä samalla

Stand up -koomikko Sami Hedbergin kevätkiertue käynnistyi Helsingistä ja ulottuu Pohjanmaalle tuota pikaa. Kuva: Mira Tiinanen

Stand up -koomikko Sami Hedberg on parhaillaan puolentoista kuukauden kevätkiertueella, joka käsittää viitisenkymmentä keikkaa ympäri Suomea.

Ylivieskan Akustiikassa Hedberg On The Road -kiertue käy torstaina 13. huhtikuuta.

Edellisistä Sami Hedbergin keikoista näillä seuduin on joku vuosi aikaa. Koomikko kertoo, että samoja juttuja ei tarvitse kuunnella kuin viimeksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Sellaisen parin vuoden sisällä setti on yleensä uudistunut kokonaan. Ohjelmisto vaihtuu pikku hiljaa. Jos on kahdeksastoista vuosi menossa, materiaalia on varmaan kertynyt jotain 10 tuntia, Hedberg vastailee moottoritien päältä matkalta Hämeenlinnan keikalle.

Kiertueen keikat eivät muutenkaan ole saman toistoa yksi yhteen. Paikkakuntakohtaistakin tarinaa lavalta sinkoilee.

– Kun on kauan kiertänyt, niitä tulee itsestäänkin. Mutta tulee myös tutkittua, mitä ajankohtaista alueella on meneillään.

Stand Up -koomikolla on periaatteessa aina käsikirjoitusmoodi päällä. Ympäröivä maailma ja ilmiöt tarjoavat jutunjuurta loputtomiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Väliin koetan heittää havainnointia pois päältäkin, mutta ei se oikein tahdo lähteä. Koko ajan tulee alitajuisesti mietittyä, mistä vinkkelistä tuotakin asiaa voisi katsoa huumorilasien läpi. Idean raakileet tulevat sitten lavalla liveyleisön edessä esille, ja totuus paljastuu - menikö hyvin vai huonosti.

Testilaboratoriota Sami Hedbergillä ei ole, joskin kaveriporukoissa ja illanvietoissa saattaa huumori lähteä kukkimaan.

Ikä ja kokemus auttavat sen hahmottamista, mikä todennäköisimmin tulee toimimaan myös estradilla.

– Sanoisin kyllä, että se helpottuu. Kokemuksesta sinällään tietää jo vähän, millä jutuilla ja tyylillä saa ihmiset nauramaan. On mahdotonta saada jokainen nauramaan samaan aikaan, kaikilla on oma huumorintajunsa. Keikat perustuvat siihen, että suurin osa ehkä nauraa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kaksikymppinen Sami Hedberg on tehnyt tietynlaista standupia, kolmikymppinen toisenlaista. Nelikymppisenä sanoisin, että tekemiseen on tullut myös määrätynlainen rauha. Ehkä siinä on enemmän maailman analysointia.

Parin tunnin show koko salin keskipisteenä haastaa esiintyjää myös fyysisesti. Sami Hedberg vetäisee osassa kiertuepaikoista kaksikin esitystä lähes peräkkäin.

– On hienoa huomata, että kun pääsee lavalle, siellä on aivan oma maailmansa. Pystyn tekemään sen vaikka vähän kipeänäkin. Pieni jännitys ennen keikkaa on vain hyvästä. Ei minulla mitään ihmeellisiä taikakonsteja ole. Minulle riittää puolen tunnin keskittyminen ja rauhoittuminen. Enemmästä en tule sen hauskemmaksi, Hedberg sanoo.

Monelle on tullut yllätyksenäkin, että Hedberg on osoittautunut viime aikoina myös päteväksi laulajaksi.

Pohjanmaan keikoilla ei kuitenkaan varsinaisia laulunumeroita kuulla.

– Joskus olen kyllä pitänyt kitaraakin mukana esityksissä, mutta laulu on jäänyt vähän pienempään osaan. Sitä voi olla viitteellisessä muodossa osana tarinaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä