Kalajaska

Ryskypäivät kokoavat kansan Ylivieskaan ensi viikonloppuna - Tapahtumassa on mukana yli sata yritystä

Ryskypäivät palasi viime vuonna koronatauolta. Kuva on Savarin liikekeskuksen ulko-osastoilta. Kuva: Hanna Soini

Jo perinteiseksi muodostuneet kevään Ryskypäivät ovat jälleen täällä. Suurta ylivieskalaista kauppatapahtumaa vietetään perjantaina 31. maaliskuuta sekä lauantaina.

Ryskypäivät on vuosien saatossa paikkansa vakiinnuttanut kone- ja maatalouskaupan tapahtuma Ylivieskassa. Tänäkin keväänä tapahtumassa mukana on yli sata yritystä.

Ryskypäiviin osallistuvia yrityksiä löytyy ympäri kaupunkia. Pääpaino on Savarin alueella, josta löytyy sekä sisä- että ulko-osastoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tapahtuman verkkosivuilla kerrotaan historiasta, että Ryskypäivät saivat alkunsa siitä, kun kymmenkunta ylivieskalaista maatalouskoneliikettä piti yhteisen markkinapäivän keskitalven hiljaisen kauppatilanteen piristämiseksi. Vuosien saatossa tapahtuma on kehittynyt nykyisiin uomiinsa ja mukaan on liittynyt lisää yrityksiä Ylivieskasta sekä huomattavasti kauempaakin.

Viime vuonna Ryskypäivät palasi pakolliselta koronatauolta. Tuolloin liikenteenlaskun mukaan kävijöitä oli perjantaina yli 6 000 ja lauantaina noin 5 000.

Suomalainen Maaseutu -lehden ja ylivieskalaisten yritysten ohella tapahtumaa on järjestämässä urheiluseura Ylivieskan Kuula.

Yksi tapahtumaan kuuluva elementti ovat Kuulan järjestämät Ryskyarpajaiset, jotka jatkuvat Ryskypäiviltä aina marraskuun loppuun saakka. Kyseessä on yksi paikallisen urheiluseuran tärkeimmistä varainhankintakampanjoista. Tänä vuonna arpajaisten pääpalkintona on traktori. Palkintoja on kaikkiaan 40 kappaletta, ja niiden arvo on yhteensä lähes 38 000 euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Seuran talkooväen työpanos on muutenkin merkittävä onnistuneen tapahtuman läpiviemiseksi.

Kuulan varapuheenjohtaja Väinö Haapakoski kertoo tapahtuman tiedotteessa, että Ryskyarpojen tuotoilla avustetaan liikuntaharrastusten ylläpitämistä ja kehittämistä Ylivieskan Kuulassa. Rahaa käytetään välineisiin, matka- ja valmennuskuluihin sekä tilavuokriin.

– Arpoja myymällä pystytään näitä kustannuksia pienentämään ja pitämään kausimaksut kohtuullisina, Haapakoski huomauttaa.

Osa arpajaistuotoista on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Tähän saakka on tuettu muun muassa lastensairaalaa, Pelastakaa Lapset -aluejärjestöä, kätilöiden koulutusta, Ylivieskan uuden kirkon rakentamista sekä vähävaraisten lasten liikuntavälineiden hankintaa seurakuntien diakoniatyön kautta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä