Pyörähuolto Ylivieska pitää pyörät pyörimässä
Yrittäjän ääni -juttusarjassa alueen yrittäjät kertovat rehellisesti omista yrittäjäpoluistaan ja sen varrella tapahtuneista oivalluksista, onnistumisista ja haasteista. Kun sähköpyörät alkoivat vallata markkinoita, Heikki Koskela näki tilaisuuden.
Ylivieskan pyörähuollon yrittäjä Heikki Koskela on pitkänlinjan yrittäjä, jonka käsissä hoituvat niin laatoitukset kuin pyörien korjauksetkin. Pyörien korjausta Koskela on tehnyt ensi vuonna jo kymmenen vuotta, mutta yrittäjyyttä on takana sitäkin useampi vuosi. Rakennusalalla Koskela ehti toimia niin sivutoimisena kuin kokopäiväisenäkin yrittäjänä, kunnes kysyntää pyöränkorjaajalle tuli monesta suunnasta. Ensimmäinen pyörähuoltamo avattiin Oulaisissa vuonna 2016 edellisen korjaajan eläköidyttyä.
– Oulaisissa asuva Helkaman myyntiedustaja Korpelan Antti rupesi patistamaan minua pyörien korjaamiseen. Antti tiesi, että olen kova rakentelemaan ja tehnyt yrittäjänä töitä ennenkin. Asiaa mietittyäni tuli itselläkin sellainen tunne, että tämä voisi olla tulevaisuuden ala, koska sähköpyöriä sekä seniorisähköajoneuvoja alkoi tulla silloin yhä enemmän markkinoille, Koskela kertoo.
Koskelan ennustus osui nappiin ja vuoden alusta Ylivieskaan muuttanut liike on kerännyt jo runsaasti asiakaskuntaa. Jopa niin paljon, että nykyiset tilat kävivät nopeasti pieneksi ja tarkoitus on seuraavaksi muuttaa tien toiselle puolelle suurempiin tiloihin. Hommia riittää myös talvikaudella.
Olen rakennellut paljon kaikenlaista ennenkin ja tekniikka on aina kiinnostanut. Aiemmin olen entisöinyt moottorikelkkoja ja mopoja. Tulipahan rakennettua ilmatyynyaluskin jossain vaiheessa.
– Eilen laskin niin oli 27 pyörää sisällä. Koko ajan enemmän tulee asiakkaita myös lähikunnista. Ylivieskahan on kauppapaikka. Veikkaan, että ainakin 100 000 potentiaalista asiakasta on alueella, jos ajattelee miten nuo isommat kaupat vetävät väkeä, Koskela toteaa.
Koskela on erikoistunut erityisesti sähköpyörien huoltoon, mutta liikkeessä tehdään myös kaikenlaisia korjauksia, kuten perushuoltoa ja renkaidenvaihtoa. Vaikka Koskela itse ei ole intohimoinen pyöräilijä, ovat tekniikka, rakentaminen ja luova ongelmanratkaisu sitäkin tutumpia ja lähellä sydäntä.
– Olen rakennellut paljon kaikenlaista ennenkin ja tekniikka on aina kiinnostanut. Aiemmin olen entisöinyt moottorikelkkoja ja mopoja. Tulipahan rakennettua ilmatyynyaluskin jossain vaiheessa, Koskela muistelee.
Yrittäjyydessä Koskelan mukaan onkin parasta vapaus ja vaihtelevuus. Rutiinitöiden ohella vastaan tulee aina myös haastavampia tapauksia.
– Kaikki tapaukset eivät hetkessä ratkea, vaan välillä joutuu käyttämään enemmän aivoja ja aikaa, jotta selviää mistä ongelma johtuu. Kaikkeen ei löydy sellaista vikadiagnostiikkaa, että pystyisi heti tietokoneella kattomaan, että missä vika on, vaan niitä monesti testataan ristiin toisilla osilla, jotta vika löytyy, Koskela kertoo.
Sinnikkyys ja maltti nousevat esiin myös Koskelan saamissa palautteissa. Moni innokas pyöräilijä on ollut tyytyväinen korjaajaan, joka jaksaa perehtyä ongelmiin ja malttaa etsiä vikaa niin kauan, että se on löytynyt.
– On ollut mukavia asiakkaita ja osa on ihan peräänkin soitellut ja kiitellyt, että pyörä rullaa nyt niin mahottoman hyvin. Semmoiset palautteet lämmittää aina mieltä, kun saa kiitosta siitä, mihin on itsekin nähnyt vähän extra vaivaa, Koskela summaa.
On ollut mukavia asiakkaita ja osa on ihan peräänkin soitellut ja kiitellyt, että pyörä rullaa nyt niin mahottoman hyvin.
Haastetta yrittämiseen tuo töiden kausiluontoisuus. Koskela kaipaisi enemmän tasaisuutta arkeen ja uskoo, että monet yrittäjät muillakin aloilla voivat samaistua ongelmaan. Yrittäjyys on kuitenkin tiukasti osa Koskelaa ja hän uskoo vahvasti, että töitä riittää myös tulevaisuudessa.
– Sähköpyöräily on tullut jäädäkseen. Pyörät kehittyvät koko ajan ja vielä tulevaisuudessa nostavat varmasti enemmän päätään. En usko, että on nähty vielä sähköpyöräilyn huippua, vaan se on vielä edessäpäin, Koskela arvelee.
Jotta yrittäjänä pärjää, täytyy Koskelan mukaan hoitaa työnsä hyvin. Sitä varten täytyy olla intohimoa omaa alaa kohtaan, jotta jaksaa aina innostua lisää. Koskela kannustaa kuitenkin kokeilemaan, jos yrittäminen yhtään kiinnostaa.
– Ei muuta kuin suunnitelmasta toteutukseen, sitähän se yrittäminen sananmukaisesti tarkoittaa, että voi yrittää, Koskela summaa.