Paikallisuutiset

Pohjoisille pelastuslaitoksille hankitaan kalustoa suurtehopumppaukseen – Liikuteltavaa suurten vesimäärien pumppauskalustoa tarvitaan muun muassa metsäpaloissa ja tulvien torjunnassa

Suuritehoista itsenäisesti toimivaa pumppauskalustoa tarvitaan esimerkiksi isoissa maastopaloissa.
Suuritehoista itsenäisesti toimivaa pumppauskalustoa tarvitaan esimerkiksi isoissa maastopaloissa. Kuva: Arkisto/Jukka Lehojärvi

Neljän pohjoisen pelastuslaitoksen Oulu-Koillismaan, Jokilaaksojen, Kainuun ja Lapin, yhteiseen käyttöön kehitetään ja hankitaan suurtehopumppausmoduuli. EU:n komissio on myöntänyt merkittävän 610 000 euron osarahoituksen hankintaan, jonka kokonaisarvo on noin 813 000 euroa.

Suurtehopumppausmoduuli o

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä