Ajankohtaista
Pikku Kakkonen pölähtää Nivalaan - Konsertti televisioidaan
Ylen Pikku Kakkonen pakkaa jälleen leikit ja soittimet mukaansa ja hurauttaa kymmenelle paikkakunnalle. Jokaisella paikkakunnalla järjestetään kolmetuntinen Leikitään Pikku Kakkosta -tapahtuma, jossa tekemistä perheille järjestävät MLL:n paikallisyhdistykset kumppaneineen.
Ensimmäisenä on vuorossa Nivala. Kiertue alkaa Nivalan Seurapuistosta lauantaina 10. kesäkuuta.
Tapahtumaan kuuluu myös Leikitään Pikku Kakkosta -konsertti. Konsertti taltioidaan ja se esitetään Pikku Kakkosen lauantaiaamussa sekä Yle Areenassa 8. heinäkuuta.
Leikitään Pikku Kakkosta -konsertissa yleisö pääsee leikkimään ja laulamaan tuttujen juontajien kanssa. Leikkitirehtööreinä lavalla toimivat Nalle ja Leikki-Heikki. Musiikista vastaa viime kesältä tuttu Leikkiorkesteri kapellimestarinaan Tuomo Rannankari.