”Opiskelin nuorena myös laulua, joten tiedän ajan olevan nyt kypsä kokeilla näitä siipiä” - Pianisti Jouni Somero konsertoi kotiseudullaan tyttärensä Anna-Claudian kanssa
Jaakko Saariluoman kiertue kaartaa Ylivieskaan - Edellisestä kiertueesta on kulunut kahdeksan vuotta, joten juttua piisaa
“Onnistumista koen silloin, kun itsekin yllätyn“ - Ylivieskalaisen Sari Viljamaan näyttely on esillä Akustiikassa
"Ei millään pahalla, mutta...“ - Koomikko Sami Hedberg jakoi mielipiteet. Katso täältä valitut somekommentit
“Aiheina ovat ihminen, eläin, taivas, helvetti, musta, valkoinen, mies, nainen, viina, vitamiini, sota ja rauha” - Niko Kivelän Iso riski -kiertue kurvaa Ylivieskaan
"Pitää yrittää kirjoittaa mahdollisimman olemattomalla itsekritiikillä ihan mitä aamulla ensimmäiseksi tulee mieleen" – Monilahjakas Antti Reini opasti Ylivieskan kirjamessuilla, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla
"Akustiikasta kasvoi kaupungin vetovoimakeskus" – Ismo Kunelius ottaa pääkirjoituksessaan kantaa Ylivieskan kulttuurikeskuksen 20-vuotiseen historiaan
Enemmän kuin Ylivieskan kulttuuritalo – 20 vuotta täyttävä Kulttuurikeskus Akustiikka on kasvanut vuosien saatossa alueelliseksi vetovoimatekijäksi. Katso täältä, mitä Akustiikan alkutaipaleelta uutisoitiin.
”Aloitamme vuoden 2023 Revontulien syleilyllä” – Ylivieskan Akustiikan tammikuun taidenäyttelyssä on esillä Paavo Niskasaaren töitä
Ylivieska haastattelee kuusi kulttuurijohtajaehdokasta – Katso täältä ketkä ovat mukana valinnan loppusuoralla
Jokilaaksojen pelastuslaitos juhli viimeistä vuosipäivää – "Muutos on aina mahdollisuus", sanoi pelastusjohtajan tehtävistä virkavapaalla oleva Jarmo Haapanen
Ylivieskan Akustiikassa pääsee ihastumaan kymmeniin suomalaisiin kansallispukuihin – Luvassa myös muuta ohjelmaa
Jäterekkalastin palon tuhoja kartoitettiin perjantaina Ylivieskassa - Vaaratilanne keskeytti tehdastyön ja henkilöstö evakuoitiin
”Hallitus puntaroi kokonaisuutta” - Alavieska ostaa Vieskan Elementin kiinteistöjä ja vuokraa rakennukset edelleen yhtiölle
Terveydelle vaarallista savua ilmaan: Ylivieskan tehdasalueen tulipalo sai kaupungin varpailleen – Katso kuvat ja videot
Ylivieskassa on kasvamassa enenevissä määrin SM-tason yleisurheilijoita – Tällä kaudella Kuula sai joukkueen kasaan SM-viesteihin ensimmäistä kertaa sitten 2019 kotikisojen
Muovipakkausten lajittelu helpottuu uusien keräyspisteiden myötä – Katso missä sijaitsee lähin piste alueellasi
FC Ylivieska nousi jalkapallon Kolmoseen – Päätöskierroksen kamppailusta muodostui jännitysnäytelmä, jossa myös Sääripotku oli pariin otteeseen nousussa kiinni
Vieska Futsal avasi kauden kotivoitolla, Ylivieskan Kuula venytti tyttöjen superpesiksen finaalisarjan ratkaisun kolmanteen peliin - Keskipohjanmaan liveseuranta kertoo miten kaikki tapahtui