Ida Elinan joulukuu on mannerten metropolien välistä haipakkaa: Uusi Hoosianna kuullaan silti myös Ylivieskassa
Perjantain Folkeilla kirjajulkkaria, kätkettyjä aarteita ja kuuluisan hyvä tunnelma – Yleisön toiveissa lisää irkkumusaa ja popin isoja nimiä: ”Sen jos tois Folkeille ois koko kylä tulessa”
Tunnustuksia kaksin verroin: Pasitoopi Mika Paanaselle ja Ambient Audiolle – Timo Hannulalle kultainen ansiomerkki Suomen Kansanmusiikkiliitolta
”Alueen asukkaat osaavat juhlia esimerkillisesti” - Sun Pampas houkutteli Ylivieskaan tuhansittain juhlakansaa
Sievin lukion rehtoriksi kaksitoista hakijaa, puolet jatkoon – Lue, mitä rehtori sanoo tehtäviensä uusjaosta
Arvo Sijoitusosuuskunta teki osakekauppoja Tukholman pörssissä: Suuri myyntivoitto nostaa osuuskorkonäkymää
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta
Sieviin luvataan suuren urheilujuhlan tuntua – Rattikelkkailijat kilpailevat Louetin valtias -tittelistä
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
”Joku haluaisi asepalveluksenkin etänä, mutta kypärä ei mahdu postiluukusta, sanoi entinen alokas”, sanailee Aili Dammert Visiitti-kolumnissaan
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta