Paikallisuutiset

Ylivieskalaisten Arwi ja Liisa Hautamäen valokuvissa näkee suomalaista luontoa parhaimmillaan: Kaverina kettu ja ihastuksena lapinpöllö – Komeat kuvat puhuvat puolestaan

Liisa ja Arwi Hautamäki oppivat koko ajan lisää luonnosta kuvatessaan

Digikamera, luonto, liikunta ja eläkeaika. Aarre, ”Arwi”, Hautamäen innostuksen luontokuvaamiseen voisi tiivistää neljään sanaan. Kolme ensimmäistä sanaa kuvaa myösLiisa Hautamäen harrastusta. Valokuvaus onkin parin yhteinen juttu.

Pariskunta on kulkenut luonnossa paljon jo ennen kuin alkoi harrastaa kuvaamista. Siellä kiinnostavat niin maisemat kuin eläimetkin. Kuvausharrastuksen myötä on alkanut nähdä enemmän, eläimetkin huomaa helpommin.

Arwi Hautamäki lopetti työt kolmisen vuotta sitten, ja eläkepäiviksi piti keksiä jotain mielekästä tekemistä. Niinpä kalastusvälineet vaihtuvat yhä useammin kameraan, ja mies suunnistaa metsään tai vesien äärelle lähes päivittäin ainakin silloin, kun ei sada. Polkupyörän selästäkin huomaa katsovansa maisemaa kuin kuvakulmia etsien.

– Sopivasti liikuntaa ja luontoa, tuumii Arwi Hautamäki.

– Joskus käy ihan vähän kateeksi, kun mies lähtee aamu-usvan aikaan kuvausreissulle ja tekisi mieli mennä mukaan, mutta itsellä on töihinmeno, heläyttää Liisa Hautamäki naurun.

Mieluiten Hautamäet kuvaavat aamulla tai illalla, kun luonnossa on valo kauneimmillaan. Kaikkina vuodenaikoina löytyy kuvattavaa, mutta kevät antaa kuvaajalle eniten, silloin luonto herää ja kuhisee elämää.

Siinä missä Arwi on hiljainen tuumija ja metsästää sitä parasta kuvakulmaa, innostuu Liisa asiaan jos toiseenkin. Hän on osallistunut näyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja hänet on myös palkittu luontokuvistaan.

Kotimaassa on meneillään Vuoden Luontokuva -kilpailu, johon lähetettiin 14 000 kuvaa ja niiden joukosta valittiin semifinaaliin 1 275 kuvaa. Semifinaaliin valittiin myös viisi Liisa Hautamäen kuvaa. Loppukilpailuun pääsee 90 ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n järjestämän kilpailun voittaja julkistetaan lokakuussa.

Näyttelyn pystytykseen on lähtenyt myös Arwi, mutta kuvia hän ei ole vielä tarjonnut sen enempää näyttelyihin kuin kilpailuihinkaan.

– Tarjoan sitten, kun saan hyvän kuvan. Nyt riittää, kun saa hyvän mielen itselleen jostain otoksesta, mies myhäilee.

Molemmat lataavat kuviaan Instagramiin ja Facebookiin, jossa on monia luontokuvaryhmiä.

Luontokuvaus on pitkäpinnaisen ihmisen hommaa. Eläimen pitää tottua kuvaajaan ennen kuin se päästää niin lähelle, että siitä saa kuvia.

– Ainakin viikko pitää käydä paikalla ja liikuskella siellä rauhallisesti ennen kuin saa kuvia, paljastaa Arwi Hautamäki.

Mieluisin kuvauskohde hänelle on lapinpöllö. Pöllöissäkin jokainen yksilö on persoona ja eri näköinen. Pöllöt ovat rauhallisia lintuja, joita seuratessa pariskunta on oppinut paljon.

– Kyllähän se hermoja vaatii istua autossa joskus kolmekin tuntia ennen kuin saat yhdenkään mieluisan kuvan, tuumii mies, jolle auto on eräänlainen piilokoju.

Hänen lintuharrastuksensa on saanut myös Liisan oppimaan paljon linnuista, joita hän ei aiemmin paljon tunnistanut. Hän oli vaikuttunut, kun sai talvella ja keväällä seurata myös lapinpöllön touhuja, saalistusta ja syöntiä.

Liisa haluaa eläinkuviinsa tilanteen, mutta Arwin mielestä otos voi olla hyvä, vaikka pöllö vain pönöttäisi lumisessa puussa. Ja kun hän kuvailee valoa ja lunta oksilla, näkee kuulijakin tilanteen kauneuden.

Liisa Hautamäki sanoo harrastavansa kuitenkin enemmän luovaa kuvausta, jossa voi leikitellä eri kuvaustekniikoilla. Tällä hetkellä kiinnostaa päällekkäisvalottelu ja ICM eli kameran hallittu liikautus.

Yleensä kuvattavat on totutettava kuvaajaan, mutta kesällä Arwi huomasi reissullaan ketunpoikasen, joka tuli aivan auton viereen ja tuijotteli ihmistä kiinnostuneena. Kettu tuli aina uudelleen samaan paikkaan ikään kuin tapaamaan kuvaajiaan.

– Se melkein kuin poseeraili meille, kertoo Liisa Hautamäki.

Kettukuvia on molempien kuvatiedostoissa paljon ja pariskunta näkisi mielellään vielä ketun, jota ei ole muutamiin viikkoihin enää näkynyt. Liekö jäänyt metsästäjän saaliiksi vai mitä sille on tapahtunut.

– Se oli uskomattoman söpö, mutta luonnossa mennään luonnon ehdoilla, pohtii Liisa Hautamäki.

Kettu jätti jäljen molempien sydämiin ja Arwi esittelee kuvaa veikeästä poikasesta, joka kurkistaa lehtien lomasta tietokoneen näytönsäästäjänä.

Pariskunnalla on semmoinen tuntuma, että luonto ja kuvaaminen kiinnostaa yhä useampia. Kuvaaminen ja kuvien jakaminen on digiaikana helppoa, ja se on varmasti tuonut myös lisää harrastajia.

Hautamäet kuvaavat pääosin Ylivieskan lähialueella. Retkipaikat löytyvät noin sadan kilometrin säteeltä. Viikonloppuisin he tekevät usein eväät mukaan ja lähtevät jo aamusta retkeilemään. Kamera kulkee mukana, kun pariskunta nuuhkii uusia paikkoja tai käy kivoiksi tietämissään paikoissa.

-Tietysti kuvaillaan lomareissuillakin, jotka yleensä suunnataan Suomen, Norjan ja Ruotsin Lappiin, Liisa Hautamäki kertoo.

Perheen lahjat liittyvät usein luontoon ja kuvaamiseen. Siinä missä Liisa sai aikanaan digijärkkärin syntymäpäivälahjaksi, sai Arwi isänpäivälahjaksi yöpymisen kuvauskojussa Kuhmon Viiksimossa.

Viime vuosina on keskusteltu paljon siitä, onko eettistä houkutella petoja haaskalle ja kuvata petoja kojuista.

– Ne karhut ja ahmat saivat kalanperkeitä ja kuivaruokaa, mutta saalistavat myös itse. Ne ovat villieläimiä ja elävät kojuruokinnasta huolimatta luonnon ja oman vaistonsa ehdoilla, kertaa Liisa Hautamäki tietoja, joita kojun vuokraaja kertoi.

Kojukokemus oli lahjan saajasta vaikuttava. Karhut ja ahmat näki läheltä ja sai huomata, että nekin ovat omia persooniaan.

– Kannattaa käydä kojussa katsomassa niitä, vaikka ei kuvaisikaan, Arwi Hautamäki vakuuttaa.

Hän on tyytyväinen muutamaan kojusta saatuun otokseensa. Mieluisin kuva on karhu, joka nojailee mättääseen ja on ristinyt tassunsa ja katselee ylös kuin rukoilisi. Nyt on jo hiukan mielessä, että talvella voisi kokeilla onnistuuko saamaan kuvia sudesta.

– Lienee haastavampaa jo saada susi tulemaan kuvauspaikalle.