Kalajaska
Ylivieskan tilinpäätös nousi reippaasti plussalle - vanhat alijäämät on nyt kuitattu
Ylivieskan kaupunginhallitus saa maanantaina käsittelyynsä viime vuoden tilinpäätöksen. Se on tuloksellisesti hyvä, vaikka viime vuonna näytti välillä siltä, että kaupungin talous nousisi 3,5 miljoonaa euroa plussalle.
Kaupungin talousjohtaja Joonas Yliluoman yhteenvedosta käy ilmi, että Ylivieskan tilikauden ylijäämä oli viime vuonna 2,84 miljoonaa euroa. Se kääntää kaupungin taseen alijäämän 1,86 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
– Keskeisillä tunnusluvuilla mitattuna Ylivieskan talous on parantunut, mutta velkaantuneisuus on korkea. Kaupungin taseessa korollisen lainan määrä oli vuoden lopussa 118,7 miljoonaa euroa, eli 7758 euroa asukasta kohti. Lainamäärä laski edellisestä vuodesta yli 7,3 miljoonaa euroa.
Vuoden 2022 tilinpäätöksen bruttoinvestointien kokonaismäärä oli 5,9 miljoonaa euroa. Suurimmat viime vuoden investointikohteet olivat Taanilan alueen liikennealuejärjestelyt ja keskustassa Juurikoskenkadun saneeraus.
Joonas Yliluoma kävi alustavia tilinpäätöstietoja läpi jo kaupunginvaltuuston kokouksessa 13. maalikuuta, kun valtuusto hyväksyi ylityksiä viime vuoden talousarvioon.
– Viime vuosi oli kokonaisuutena hyvä vuosi ja parempi kuin 2021, jos sen vuoden luvuista otetaan pois 1,5 miljoonan euron harkinnanvarainen valtionosuus, summasi Yliluoma tuolloin.