Kalajaska

"Vaalitkin voisivat siirtyä nykyaikaan“ - Ismo Kunelius ottaa pääkirjoituksessaan kantaa huojuviin äänestysprosentteihin ja sähköiseen äänestämiseen

Kuva: Pirjo Kunelius

Tänään ne sitten alkavat. Eduskuntavaalit vuosimallia 2023.

Tänään keskiviikkona 22. maaliskuuta on vaalien ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä. Kotimassa ennakkoäänestys kestää viikon ja päättyy ensi tiistaina.

Vaalit näkyvät myös Kalajaskan paperilehden pääkirjoitussivulla – ja muutenkin kuin pääkirjoituksessa. Sivun vakiopalstana on ollut Eduskunnasta -kolumni, jonka kirjoituspaikalla vuorottelevat täkäläiset kansanedustajat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt se palsta on jäänyt vaalitauolle ja tilalla julkaisemme muita kolumneja.

Useissa viimeisimmissä vaaleissa yhdeksi puheenaiheeksi on noussut äänestysprosentti. Pääasiassa keskustelua on synnyttänyt se, että kansalaisten äänestysaktiivisuus on jäänyt varsin matalaksi.

Viime aikoina heikkoja äänestysprosentteja on kirjattu korona-ajan kuntavaaleissa sekä viime vuoden aluevaaleissa. Aluevaalien äänestysprosentista osattiin jo ennakoida alhaista ja se jäikin selvästi alle 50:een.

Hyvin ei mennyt vuoden 2021 kuntavaaleissakaan, jotka siirrettiin koronapandemian vuoksi keväältä kesäkuulle. Tuolloin noin 55 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä, ja esimerkiksi Ylivieskassa äänestysprosentti oli 50,7.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eduskuntavaaleissa tilanne on ollut parempi. Niissä äänestysaktiivisuus on pysytellyt 70 prosentin paikkeilla ja neljä vuotta sitten se jopa nousi yli 72 prosenttiin.

Äänestysprosentteja ihmeteltäessä on toistuvasti noussut esille kysymys sähköisen äänestämisen mahdollistamisesta. Siitä on puhuttu pitkään ja testattukin, mutta yleisissä valtakunnallisissa vaaleissa sähköinen äänestäminen on Suomessa yhä poissuljettu vaihtoehto.

Jos oikeasti halutaan nostaa äänestysprosentteja, niin tuntuu oudolta, että sähköisen äänestämisen tekniikkaa ei pystyttäisi Suomessa kehittämään riittävän luotettavaksi. Johan nettiäänestäminen onnistuu esimerkiksi useiden järjestöjen vaaleissa. Jos ihminen voi kotisohvalla hoitaa vaikkapa pankki- ja veroasiansa tai käsitellä terveystietojaan, niin tuntuu kummalta, että äänestäminen onnistuu edelleenkin vain kynäpelillä kopissa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä