Talvikausi haastaa kehon ja mielen – näin monipuolinen liike auttaa jaksamaan
Kalajaskan Hyvinvointia hämärään -juttusarjassa etsitään erilaisia tapoja fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon, kun arki on hektistä ja pimeys vetää mielen matalaksi. Monipuolinen liikkuminen on avain sekä kehon että mielen hyvinvointiin.
Motivaatio ja jaksaminen ovat yleensä suurimmat liikunnan harrastamisen esteet pimeällä ja kylmällä syksy- ja talvikaudella. Pitkän päivän jälkeen voi tuntua jopa mahdottomalta lähteä vielä erikseen liikkumaan. Kuntosaliyrittäjä ja valmentaja Nina Ojakippola muistuttaa, että kuntoilu toimii kuten dominoefekti – liikkuminen tuottaa hyvänolonhormoneja, jotka nostavat mielialaa ja hyvä kunto auttaa taas jaksamaan paremmin arjessa oli mikä vuodenaika hyvänsä.
– Kuulen asiakkailta usein, että ei millään olisi aluksi jaksanut lähteä treenaamaan, mutta tunnin jälkeen on aina niin hyvä ja onnellinen olo, kun tuli lähdettyä, Ojakippola kertoo.
Kun treeni on monipuolista, se tukee arjen toimintakykyä ja vähentää myös rasitusvammojen riskiä. Ojakippola vinkkaakin kokeilemaan rohkeasti eri lajeja. Eri liikuntamuotoja kokeilemalla kunto kehittyy monipuolisesti ja samalla motivaatio kasvaa, kun liikkuminen ei toista aina samaa kaavaa.
– Joidenkin asiakkaiden kanssa olemme treenanneet esimerkiksi hiihtotekniikkaa, ja sen jälkeen hiihdosta onkin tullut se ’’päälaji’’ ja kuntosali on jäänyt oheisharjoitteluksi. Jo ihan kuntosalillakin voi tehdä hyvin monenlaisia ja monipuolisia treenejä. Voi keskittyä pelkästään lihaskuntoharjoitteluun tai yhdistellä sen kanssa vaikkapa aerobista liikettä, Ojakippola toteaa.
Ojakippola on huomannut, että monelle treenaajalle tulee yllätyksenä, miten nopeasti lihaskunto kehittyy. Kehitys näkyy myös ulospäin. Lihasjäntevyys paranee, jolloin asentokin on ryhdikkäämpi. Itseään on helpompi kannatella myös arjen askareissa, kun vahvat lihakset tukevat kehoa.
– Moni ajattelee aluksi, että ’’en minä osaa’’ tai ’’en minä jaksa’’, mutta se ei todellisuudessa pidä paikkaansa, vaan rohkeasti kokeilemalla saadaan usein kuorittua melkoinen taitaja sieltä kuoren alta. Se on tämän työn suola, kun näkee, että asiakas hoksaa sen oman kyvykkyytensä ja taitonsa. Asiakashan sen työn tekee, vaikka monesti valmentajaa kiitellään siitä, että on päästy tavoitteeseen, Ojakippola muistuttaa.
Ojakippola korostaa, että on tärkeää muistaa myös palautua. Tarvittava levon määrä on kaikille yksilöllistä, joten omaa kehoa täytyy oppia kuuntelemaan. Joskus treeni voi virkistää, mutta toisinaan peiton alla lepääminen television ääressä voikin olla parempi ratkaisu. Jos motivaation, kehittävän treenaamisen ja palautumisen tasapainottelu tuntuu haastavalta, kannattaa ottaa apuun ammattilaisvalmentaja.
– Erityisesti, jos aloittelee liikkumista tai taustalla on taukoa, valmentajan tuki on hyvin tärkeää. Valmentaja osaa suunnitella treenit niin, että ne ovat progressiivisia, mutta tasaisesti ylöspäin suuntaavia eikä rakettimaisesti suoraan huipulle. Liian kova startti lopauttaa motivaationkin nopeasti. Pikku nälkä pitäisi jäädä treenin jälkeen niin silloin tekee mieli tullakin taas uudestaan, Ojakippola toteaa.
Tätä juttua varten Ojakippola valitsi kolme liikettä, jotka tukevat erityisesti kehon liikkuvuutta. Skorpioni-liikkeet tuovat selälle kiertoliikettä, jota arjessa ei tule juuri ollenkaan. Pullon pyörittäminen auttaa taas avaamaan olkapäiden liikerataa.
– Kaikki kolme liikettä avaavat loistavasti yläkroppaa, mikä on tärkeää, jos päivän aikana on eri päätteiden äärellä pitkiä aikoja, Ojakippola vinkkaa.