Kalajaska
Ovi kävi äänestyspaikalla tasaiseen tahtiin Ylivieskassa - Vaalipäivä on täydessä vauhdissa
Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä alkoi Ylivieskan kahdella äänestyspaikalla kohtalaisen vilkkaissa merkeissä.
Kaupungin pohjoisen alueen äänestyspaikka on lukion sali, jossa äänestyslippuja uurnaan leimannut Jouko Pesämaa kertoi, että äänestäjiä on käynyt paikalla aamusta saakka tasaisena virtana. Tuomo Haikola lisäsi, että puolenpäivän jälkeen paikalla oli käynyt jo yli 400 äänestäjää.
Eduskuntavaalien vaalihuoneistot sulkeutuvat sunnuntaina kello 20. Sen jälkeen alkaa tulospalveluilta, jonka kehitystä voi seurata myös Kalajokilaakson nettisivuilla.
Ylivieskassa kansa äänesti varsinaisena vaalipäivänä kahdessa paikassa: Kulttuurikeskus Akustiikassa ja lukion salissa.
Ylivieskassa ja lähikunnissa ääniä annettiin paljon jo ennakkoon. Ylivieskan ennakkoäänestysprosentti oli 37,6 Alavieskan 36,4 ja Sievin 37,9.
Vaalipiirilautakunnat ovat aloittaneet ennakkoäänten laskennan vaalipäivänänä. Tavoitteena on saada ennakkoäänestyksen tulos laskettua kello 20:een mennessä, jonka jälkeen myös ensimmäisiä tuloksia julkistetaan. Kello 20 alkaa varsinaisen vaalipäivän ääntenlaskenta ja alustava tulos on tiedossa viimeistään kello 23 mennessä.
Vaalipiirilautakunta aloittaa tarkastuslaskennan vaalipäivän jälkeisenä maanantaina ja lopullinen tulos vahvistetaan keskiviikkona.