Lapsuuden unelma johti kampaamoyrittäjäksi
Yrittäjän ääni -juttusarjassa alueen yrittäjät kertovat rehellisesti omista yrittäjäpoluistaan ja sen varrella tapahtuneista oivalluksista, onnistumisista ja haasteista. Enni-Stiina Männistölle on jo lapsuudesta asti ollut selvää, mikä hänestä isona tulee.
Hiukset ja niiden laittaminen ovat olleet suuri intohimo Enni-Stiina Männistölle jo lapsesta saakka. Kun vanhempi isosisko lähti kampaajalle, pyysi Männistö lupaa lähteä mukaan ihan vain katsomaan. Pieni kampaajan alku oli haltioissaan hiusten laitosta, värien sekoittelusta sekä hiuslakan tuoksusta. Ensimmäiset sakset Männistö sai vanhemmiltaan jo 11-vuotiaana. Kun oli aika miettiä tulevaa ammattia, suunta oli selkeä.
– En ollut vielä edes valmistunut, kun laitoin toiminimen pystyyn. Halusin kesätöitä omalta alalta ja vuokratuolipaikka tarjoutui silloisesta työharjoittelupaikasta. Nykyinen yritykseni toimintamuoto muodostui hieman sattumalta, kun tässä talossa oli työtila valmiina. Nyt tässä on toistakymmentä vuotta tullut töitä tehtyä, Männistö muistelee.
Yrittäjän päivät koostuvat pitkälti asiakastöistä, mutta sopivissa väleissä hoituvat myös kirjanpito, pyykinpesu, tilaukset sekä tilojen siivous. Männistö nauttii asiakkaiden kohtaamisesta – yhteisestä jutustelusta ja kuulumisten vaihdosta. Rakkaus omaa työtä ja kohtaamisia kohtaan näkyy sekä lopputuloksessa että asiakkaiden palautteissa.
Yksityisessä tilassa jaetaan asiakkaiden kanssa koko elämän kirjo, tällöin palautteissa näkyy myös hyvien keskusteluiden arvo.
– Saan omalta asiakaskunnaltani niin ihanaa palautetta sekä kasvotusten, että Booksalonin arvosteluissa, että joskus aivan häkellyn. Osaan työni hyvin sekä pidän ihmisistä valtavasti ja uskon että se puhuttelee. Puskaradion toimiessa tehokkaasti, asiakasvirrasta ajautuu aina uusia samanhenkisiä ihmisiä penkkiini, jonka voi myös ajatella hyvänä palautteena, kun yksi asiakas tuo myös toisen. Yksityisessä tilassa jaetaan asiakkaiden kanssa koko elämän kirjo, tällöin palautteissa näkyy myös hyvien keskusteluiden arvo, Männistö toteaa.
– Ensimmäisenä tulee mieleen vastikään saatu palaute kasvotusten, kun asiakas lähtiessä oven raosta vielä huikkasi "Oot ihana". Se tuntui erityisen hyvältä, Männistö lisää.
Kampaamoala elää jatkuvassa muutoksessa. Trendejä syntyy ja katoaa, tekniikat kehittyvät, ja sosiaalinen media on tuonut asiakastyöhön uuden ulottuvuuden. Männistö katsoo, että pitkän uran aikana ala on kokonaisuudessaan mennyt kuitenkin positiiviseen suuntaan.
– Kunnioitus parturi-kampaajien ammattitaitoa kohtaan on noussut valtavasti viime vuosina. Esimerkiksi kotivärjäyksiä ei tehdä enää lähellekään niin paljon, vaan luotetaan ammattilaiseen jo heti kättelyssä. Yleisestä taloustilanteesta huolimatta asiakkaat luottavat ja arvostavat työtämme ja ovat valmiita maksamaan siitä. Uskon, että suunta pysyy tällaisena, koska nykyihminen pyrkii pitkälti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jota myös ulkonäkö on, Männistö pohtii.
Yleisestä taloustilanteesta huolimatta asiakkaat luottavat ja arvostavat työtämme ja ovat valmiita maksamaan siitä. Uskon, että suunta pysyy tällaisena, koska nykyihminen pyrkii pitkälti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jota myös ulkonäkö on.
Vaikka yrittäjyys on ollut Männistön unelmien täyttymys, matkaan on mahtunut myös haasteita. Uransa alussa nuoren yrittäjän oli vaikea sanoa Ei, jolloin työpäivät venyivät pitkäksi oman hyvinvoinnin kustannuksella. Nykyään tilanne on kuitenkin eri. Vaikka työtila sijaitsee oman kodin yhteydessä, jäävät työasiat sinne. Myös vanhemmuus on asettanut rajan ajalle, jonka voi käyttää työntekoon. Toinen pinnalla oleva haaste on markkinointi sosiaalisessa mediassa. Männistö ei koe sitä luontevaksi, vaikka tietää sen olevan tärkeä kanava omalla alallaan. Haasteista huolimatta Männistö korostaa, että yrittäjyydessä on kuitenkin enemmän hyviä puolia.
– Parasta on ehdottomasti vapaus. Saan muokata oman kalenterin itselleni sekä juuri minun asiakkailleni sopivaksi. Se on ihan mahtavaa. Saan itse määritellä myös työn määrän niin, että pystyn elättämään itseni ja jaksan tehdä työni, Männistä summaa.
Intohimo tähän työhön on säilynyt vuosikaudet entisellään. Yhä edelleen inspiroidun ja innostun ihmisistä ja uusista ideoista. Rakastan tätä työtä niin paljon, että ilolla tulen joka aamu töihin.
Männistö kokee, että Ylivieska on yrittäjävetoinen kunta, jossa yrittäjiä aidosti arvostetaan ja, jossa ihmiset myös haluavat tukea paikallisia yrittäjiä. Hän ei myöskään koe muita alan yrittäjiä kilpailijoina, vaan uskoo, että kaikille löytyy oma asiakaskunta. Onhan jokaisella tekijällä oma käsialakin.
– Intohimo tähän työhön on säilynyt vuosikaudet entisellään. Yhä edelleen inspiroidun ja innostun ihmisistä ja uusista ideoista. Rakastan tätä työtä niin paljon, että ilolla tulen joka aamu töihin, Männistö hehkuttaa.