Paikallisuutiset

Korona kolhii kulttuuritapahtumia – Konserttien ja tapahtumien siirtoveivaus alkoi jälleen. Akustiikan tammi- ja helmikuun konsertit on siirretty tai peruttu kokonaan.

Akustiikan ovet ovat auki, mutta pääsalissa on hiljaista. "Päällimmäisenä on nyt toivo siitä, että kyllä tästä vielä päästään ja tilanne alkaa jossain vaiheessa normalisoitua", kulttuurijohtaja Katriina Leppänen sanoo.
Akustiikan ovet ovat auki, mutta pääsalissa on hiljaista. "Päällimmäisenä on nyt toivo siitä, että kyllä tästä vielä päästään ja tilanne alkaa jossain vaiheessa normalisoitua", kulttuurijohtaja Katriina Leppänen sanoo. Kuva: Ismo Kunelius

Viime aikoina ennätysmäisiin lukemiin nousseet koronatartuntamäärät ovat pistäneet alueen kulttuuritarjonnan pienen piristysvaiheen jälkeen uudelleen jäihin. Vilkaisu paikallisten kulttuurikeskusten ohjelmistoon on pandemian aiemmilta vaiheilta tuttua luettavaa: siirretty, peruttu, siirretty...

Ylivi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä