Paikallisuutiset
Hiekkasärkkien kesä on täynnä erilaisia tapahtumia – Koronakesät piristivät myös Kalajoen matkailua
Kalajoen Hiekkasärkillä odotetaan jälleen vilkasta matkailukesää. Kalajoki Matkailuyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Seija Vesala kertoo, että kuumin kesäsesonki alkaa Hiekkasärkillä juhannuksesta ja kestää aina koulujen alkuun saakka.
Yöpymisvuorokausista 65 prosenttia tulee kesän aikana ja loput sesongin ulkopuolella.
– Viime vuonna meillä oli koko vuoden aikana 262 000 yöpymistä, joista 90 000 tuli heinäkuun aikana. Tänä vuonna tavoite on vähintään 278 000 yöpymistä. Koronan myötä meillä tuli selkeä kasvuharppaus kesällä 2020 ja 2021. Vaikka viime kesänä emme yltäneet kesän 2021 lukemiin, niin koko vuoden ajalta kasvua tuli, mikä osoittaa, että Kalajoki on ympärivuotinen matkailukohde.
Vesala mainitsee, että Hiekkasärkillä järjestetään läpi kesän paljon erityyppisiä tapahtumia, jotka vetävät kauempaakin väkeä paikalle.
– Heti kesäkuun alussa järjestetään Strongman Champions League eli Maailman Vahvin Joukkue MM-kilpailu, mikä on meille uusi tapahtuma. Beachfutis Finnish Open kesäkuun puolessa välissä on perinteisesti ollut erittäin suosittu tapahtuma Hiekkasärkillä. Kalajoen juhannus on tietenkin jokavuotinen hitti.
– Heinäkuun puolivälissä on intensiivinen tapahtumaviikonloppu, kun samaan aikaan järjestetään rantapainikilpailu ja beach volleyn SM-kiertue. KalaDOGI Show tuo heinäkuussa puolestaan tuhansia koiria lentokentälle. Elokuun alkuun siirretty Bimmerparty ja kauden päättävät venetsialaiset ovat suosittuja loppukesän tapahtumia, Vesala luettelee.
Vaikka Hiekkasärkkien kesä on täynnä tapahtumia, riittää matkailijoille yöpymispaikkoja.
– Harvoin joudutaan myymään eioota. Muutamia tapahtumaviikonloppuja toki on, jolloin majoitusta on vaikeampi saada.
Vesala mainitsee, että ennusmerkit tulevasta kesästä näyttävät positiivisilta jo toukokuussa.
– Tietenkin sää vaikuttaa paljon siihen, paljonko on päiväkävijöitä. Tällä hetkellä tilanne näyttää lupaavalta. Kun olen kysellyt majoittajilta, miten varaukset etenevät, niin kuulemma ihan elokuuhun asti ja jopa elokuu näyttää hyvältä.