Asiantuntija kertoo: Tällainen on paras palautusjuoma
Treenin jälkeen nautittavat palautusjuomat ovat erittäin suosittuja.
Palautusjuomalla on ratkaiseva merkitys suorituskyvyn kehittämisessä. Sen ansiosta saat välittömästi treenin jälkeen lihasten tarvitsemat proteiinit ja hiilihydraatit juuri oikeassa suhteessa ja erinomaisesti imeytyvässä muodossa.
Koska palautusjuomien suosion myötä markkinat ovat pullollaan erilaisia valmisteita, voi oikean tuotteen valinta voi olla haastavaa.
Kysyimme Anton Kiutulta, Suomen suurimman lisäravinnekaupan Aminopörssin omistajalta, millainen on paras palautusjuoma ja miksi palautuminen on niin tärkeää.
Miksi palautuminen on niin tärkeää
Kiuttu nostaa esille kolme pointtia:
● lihasten korjaaminen ja kasvu
● glykogeenivarastojen täydentäminen
● palautumisen vaikutus seuraavaan harjoitukseen.
Palautusjuoman ansiosta lihasproteiinisynteesi lähtee optimaalisesti käyntiin, lihaksilla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä sekä palautua ennen seuraavaa treeniä.
Hyvä palautuminen on välttämätöntä, jotta seuraavan treenin voi tehdä täysillä. Kehitys tapahtuu levossa, ja siksi sen merkitystä ei tule väheksyä. Riittävä palautuminen ehkäisee myös loukkaantumisia, kun lihakset ovat valmiit seuraavaan treeniin.
Parhaan palautusjuoman 5 ainesta
Kiuttu kertoo, että paras palautusjuoma riippuu asiakkaan tavoitteista, ja se voi koostua yksinkertaisimmillaan vain muutamasta laadukkaasta raaka-aineesta.
Hän mainitsee 5 ainesta, mitä parhaat palautusjuomat sisältävät.
Heraproteiini
Palautusjuomat sisältävät aina proteiinijauhetta - useimmiten heraproteiinia. Proteiini edistää tutkitusti lihasten kasvua. Siksi se on tärkeä ainesosa palautusjuomissa.
Heraproteiini on nopeasti imeytyvä proteiini, joka maistuu luonnostaan hyvältä, on lähes kaikkien palautusjuomien raaka-aine. Annos laadukasta palautusjuomaa sisältää noin 20 g proteiinia.
Lue myös: Näin valitset parhaan proteiinijauheen
Hiilihydraatit
Palautusjuoman hiilihydraatit täydentävät treenin aikana tyhjentyneet glykogeenivarastot. Riittävä hiilihydraattien nauttiminen ennen seuraavaa treeniä mahdollistaa seuraavan harjoituksen ja parantaa jaksamista.
Optimaalinen palautusjuoma sisältää samassa suhteessa nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja ja proteiinia.
Aminohapot: BCAA ja l-glutamiini
Palautusjuomiin lisätään hyvin usein aminohappoja, joista on erityistä hyötyä palautumiseen. Niitä ovat mm. heraproteiinissa luonnostaan esiintyvät, lihaskasvua tukevat BCAA-aminohapot ja l-glutamiini.
Kreatiini
Tutkitusti suorituskykyä parantava kreatiini on helpoiten elimistön hyödynnettävissä, kun sen kanssa nautitaan hiilihydraatteja. Siksi se sopii erinomaisesti palautusjuomaan.
Ajoitus ratkaisee, milloin juoda?
Palautusjuoma nautitaan mahdollisimman pian treenin jälkeen. Mitä aiemmin lihakset saavat rakennusaineita, sitä parempi.
On lajeja, missä siirtymät kovatehoisten harjoitusten välissä ovat lyhyet. Näissä lajeissa valmentaja ojentaa urheilijalle palautusjuoman käytännössä välittömästi suorituksen päätteeksi. Se kertoo paljon palautusjuoman merkityksestä huippu-urheilussa.
Itse tehty vs. valmis palautusjuoma
Kiuttu kertoo, että ennen valmiita palautusjuomajauheita, ne valmistettiin itse sekoittamalla proteiinijauhetta ja hiilihydraattijauhetta keskenään. Usein sekoitukseen lisättiin myös kreatiinia ja palautumiseen tärkeitä aminohappoja.
Valmiit palautusjuomat sisältävät samalla tavalla tuttuja lisäravinteita, ja niiden keskinäinen suhde on valmiiksi mietitty tukemaan palautumista ja lihaskasvua parhaalla mahdollisella tavalla. Toisin sanoen valmiita palautusjuomia käyttämällä pääsee paljon helpommalla.
Mikään ei kuitenkaan estä palautusjuoman tekemistä itse. Se vaatii vain hiukan enemmän purkkeja ja aiheeseen tutustumista.
Itse tehty palautusjuoma
Itse tehty palautusjuoma voi olla heraproteiinijauhe (tai vegaaninen proteiinijauhe) shakerissa maitoon (tai kasvijuomaan) sekoitettuna ja banaani sen kanssa syötynä.
Kun samat ainekset laittaa smoothie koneeseen, ja lisää sekoitukseen jäisiä marjoja, kreatiinia, BCAA-aminohappoja ja l-glutamiinia, saadaan hyvänmakuinen palautusjuoma aikaiseksi.
Etuna itse tehdyssä on, että saadaan juuri ne ainesosat, mitä halutaan juuri itselle sopivassa suhteessa ja annoskokoa kohden usein edullisemmin. Miinusta on useiden purkkien hankkiminen sekä aika.
Erityisruokavaliossa itse tehty palautusjuoma saattaa kuitenkin olla välttämättömyys, koska suurin osa palautusjuomista pohjautuu heraproteiiniin, jonka lähteenä on maito. Vegaanien ja maitoallergisten vaihtoehdot ovat (ainakin toistaiseksi) maitoa käyttäviä niukemmat.
Valmis palautusjuoma
Parhaimmillaan valmis palautusjuoma sisältää kaiken, mitä kehollesi tarvitset parhaan palautumisen tueksi ja juuri oikeassa suhteessa. Annosta kohden valmiin tuotteen hankkiminen voi olla kalliimpaa, mutta se on paljon helpompaa, nopeampaa ja kätevämpää.
Asiantuntijan vinkit parhaaseen palautusjuomaan
Kiuttu muistuttaa, että paitsi makroravinteet (hiilihydraatit ja proteiinit), myös nestetasapainon palauttaminen runsaan hikoilun jälkeen on tärkeä osa palautumista. Ennen treeniä ja treenin aikaa tulee juoda riittävästi nestettä, jossa on mielellään elektrolyyttijauhe mukana, korjaamassa kehon nestetasapainoa. Kun nestetasapaino pysyy yllä, on palautuminen helpompaa.
Treenin jälkeen laadukkaan palautusjuoman nauttiminen antaa lihaksille kaiken, mitä ne tarvitsevat parhaan palautumisen tueksi.
Valitse palautusjuoma maussa, mistä pidät. Usein tuotteissa on asiakkaiden arvosteluja, mitkä voivat auttaa ostopäätöksessä. Suosituimpia makuja ovat suklaanmaut, mutta myös mehumaiset palautusjuomat ovat hyvin suosittuja.
Palautusjuoman voi ottaa helposti mukaan shakeriin annoksena. Lisää vain vesi shakeriin treenin jälkeen ja ravista voimakkaasti. Palautusjuoma on valmis nautittavaksi. Kätevää, tehokasta ja helppoa.
Mistä löydät parhaat palautusjuomien ainekset
Aminopörssi on kotimainen treenikauppa, jonka asiakkaat ovat nimenneet lisäravinnetaivaaksi. Ostokset sujuvat nopealla toimituksella netissä ja myymälään on helppo suunnata ostoksille, kun auton saa ilmaiseen parkkiin ostosten ajaksi oven eteen. Aminopörssin laadukas ja laaja valikoima kattaa hyllymetreittäin laadukkaita palautusjuomia, mistä jokainen löytää omansa. Meidän ylivoimaisesti suosituin palautusjuoma on oman lisäravinnebrändin Nutri Works Pro Recovery 2kg suuressa 2 kg säästöpakkauksessa.
Jos haluat valmistaa palautusjuoman itse, sekin onnistuu. Valikoimamme kattaa erilaiset proteiinijauheet, hiilihydraattijauheet sekä aminohapot ja kreatiinit yksilöllisen palautusjuoman valmistamiseen.