Sieviin luvataan suuren urheilujuhlan tuntua – Rattikelkkailijat kilpailevat Louetin valtias -tittelistä
Ylivieskan harrastus- ja yhteisöeurot jaettiin: Monen toiminnan tuki pieneni – Katso tästä listat avustuksista
Paikkakunnalle muuttaneen kannattaa avata kunnalta saamansa kirjekuori – Näin Sievi, Ylivieska ja Alavieska toivottavat uudet asukkaansa tervetulleeksi
Puusta syntyy uniikkeja teoksia Teemu Hakalahden verstaalla - ”En oikeastaan tunne ketään, jolla olisi vastaavanlaisia projekteja”
Itsensä ylittämisiä seurakunnan nuorisotyössä jo 60 vuoden ajan - Näin kirjoittaa Tiina Wallin Tapulin juurelta -kolumnissa
Pääkirjoitus: Oman mausteensa voi valjastaa kansalaisaktiivisuudeksi – se on voimavara, millä selvitään ja rakennetaan uutta
Satu Lahtinen valitsi perinteisten talkoiden sijaan erikoisemman tien - ”Tämä tuntui minulle mielekkäältä tavalta tehdä oma osuuteni”
”Näin hienojen suoritusten perusteella voisi todeta, että monipuolinen liikunta ja harrastaminen kannattaa” - Kuulan nuoret menestyivät piirinmestaruusviesteissä
Vuosien takainen uni johdatteli harrastuksen pariin, jota kaikki eivät ymmärrä - ”Minulle tämä on katoavan maailman tallentamista”
”Yli kolmekymppisenäkin voi oppia uimaan” - Lähes nollasta aloittanut Johanna Hautajoki ui nyt kilometrikaupalla
Sievin lukion rehtoriksi kaksitoista hakijaa, puolet jatkoon – Lue, mitä rehtori sanoo tehtäviensä uusjaosta
Arvo Sijoitusosuuskunta teki osakekauppoja Tukholman pörssissä: Suuri myyntivoitto nostaa osuuskorkonäkymää
Sieviin luvataan suuren urheilujuhlan tuntua – Rattikelkkailijat kilpailevat Louetin valtias -tittelistä
Käräjäoikeus piti epäuskottavana, että mies olisi ehtinyt juoda kuusi olutta ja viinahuikan muutamassa minuutissa