sunnuntai 27.11.2022 | 04:56
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

"Lukutaito on tärkeää – myös medialukutaito", kirjoittaa Ismo Kunelius pääkirjoituksessaan ja muistuttaa, että netissä mellastaa valtaisa määrä vaihtoehtojulkaisuja, joiden välittämät "uutiset" eivät välttämättä perustu yhtään mihinkään

Ke 7.9.2022 klo 07:00

Tällä viikolla kiinnitämme jälleen huomiota lukutaitoon.

Siihen on syytäkin kiinnittää huomiota – ja monesta eri näkökulmasta.

Torstaina 8.9. vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. YK haluaa viestittää teemapäivällä muun muassa sitä, että lukutaito on ihmisoikeus, joka mahdollistaa yksilön kehityksen, kouluttautumisen ja täyden kapasiteetin hyödyntämisen.

Suomessa lukutaitopäivä saa myös toisenlaisia ulottuvuuksia. Uutismedian liitto käynnistää torstaina tämän vuoden lukutaitokampanjan teemalla Lue luotettavasta lehdestä.

Vastikään julkaistu tutkimustulos kertoo, että sanomalehdet ovat suomalaisten mielestä ylivoimaisesti luotettavin media. Sanomalehtien asema on tässä suhteessa vain vahvistunut entisestään.

IRO Researchin elokuussa tekemästä Tuhat suomalaista -tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisista kolme neljästä pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä luotettavana.

Tähän teemaan kiteytyy myös Lue luotettavasta lehdestä -kampanja.

"On olemassa luotettavia, journalistisia medioita ja sitten on niitä muita. Tätä eroa on hyvä korostaa käytännön kouluopetuksessa, ja se pitää kirjata myös tuleviin opetussuunnitelmiin." Näin kirjoittaa Uutismedian liiton mediakasvatusasiantuntija Susanna Ahonen kolumnissaan.

Tässä hän on asian ytimessä. Uutismedian liiton jäsenlehdet ovat sitoutuneet alan eettisiin pelisääntöihin. Sen sijaan netissä mellastaa valtaisa määrä vaihtoehtojulkaisuja ja yksityisiä "tiedonjakajia", joiden välittämät "uutiset" eivät välttämättä perustu yhtään mihinkään. Mukana on myös sellaista materiaalia, jolla ihan tahallisesti pyritään vääristelemään asioita ja vaikuttamaan mielipiteisiin kyseenalaisin keinoin.

Tällaisessa kaikenlaisen sisällön vyöryssä on hyvä opettaa erottamaan se, mistä löytyy luotettavasti tarkistettua tietoa. Tämän päivän Suomessa pelkkä lukutaito ei riitä. Tarvitaan myös medialukutaitoa.

Ismo Kunelius

ismo.kunelius@kalajokilaakso.fi

Mukana on myös sellaista materiaalia, jolla ihan tahallisesti pyritään vääristelemään asioita.

#

Kommentoi 2 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.