Poliisikoiria koulutettiin Kalajoella – Ylivieskan poliisikoirat Eppu ja Rokka ovat palkittuja hengenpelastajia
"Suhtautukaa varauksella käsirahan maksamiseen" – Oulun poliisilaitos selvitti laajan nettipetosvyyhden
Kolmella jalalla nilkuttanut susi tapettiin Siikalatvalla – Osa toisesta takajalasta puuttui kokonaan
IS: Poliisi on tutkinut kaikessa hiljaisuudessa nelikymppisen naisen tappoa – Epäilty rikos on tapahtunut viime kesänä Ylivieskassa
Haapavedellä rivitalon tuhonneen tulipalon syttymissyytä selvitellään – "Olemme kuulleet epäiltyä", kertoo rikoskomisario
Poliisin uudenvuodenyö oli kiireinen ja työllistävä: Ilotulitteita ammuttiin ihmisiä ja rakennuksia päin
"Turvallinen Suomi meille kaikille" – Hanna-Leena Mattila ottaa Eduskunnasta-kolumnissaan kantaa jengiytymiseen
Sininen mersu on edelleen kateissa – Poliisi vaatii vangittavaksi henkilöä, jota epäillään useista rikoksista Ylivieskassa
Tehovalvonnassa löytyneillä huumeilla olisi ollut mittava arvo katukaupassa – Poliisi takavarikoi runsaasti huumausaineita Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Kiusaamisen siirtyminen someen ei ole vähentänyt fyysistä väkivaltaa: Tartutaan toisiin kiinni, tönitään ja lyödään, kertoo koulupoliisina toimiva Sinikka Seppälä
Ikäihmisten ja omaisten ääntä kaivataan: Ympärivuorokautinen palveluasuminen ei ole pelkkä päätös, vaan ihmisen koti
Voiko jokainen päivä olla isänpäivä? – Ritvosen suurperheessä huomioidaan jokainen perheenjäsen päivästä riippumatta
”Olen viime aikoina tehnyt nojatuolipyhiinvaellusta Roomaan”, kirjoittaa Eeva-Kaisa Laakko Tapulin juurelta -kirjoituksessaan
Paikalliset kummitustarinat vievät Sievin tervahaudalta Ylivieskan maantielle, mutta kummitteli Ojakylällä ja Rautiossakin – Kuuntele hyytäviä tarinoita