Kesko aikoo purkaa Ylivieskan keskustasta rapistuneen rakennuksen ‒ ”Katsotaan, miten pihaa voidaan järjestellä”
Taanilan kauppakeskuksen pääurakoitsijaksi on valittu ylivieskalainen rakennusfirma ja töitä myös muille paikallisille ammattilaisille - Katso video
Ylivieskan Taanilan hypermarketin avajaiset syksyllä 2026 - Vetovoimaiset ”veturit” houkuttelevat lisää liikkeitä uuteen kauppakeskukseen
Arkiruokakatastrofi: Jauhelihapula näkyy ammottavina aukkoina hyllyssä jo Ylivieskassa saakka - Kauppias kertoo miksi näin on
Kaupan alan lakot käynnistyivät logistiikasta maanantaina - Keskiviikkona lakko uhkaa laajeta myymälöihin
Sievin lukion rehtoriksi kaksitoista hakijaa, puolet jatkoon – Lue, mitä rehtori sanoo tehtäviensä uusjaosta
Arvo Sijoitusosuuskunta teki osakekauppoja Tukholman pörssissä: Suuri myyntivoitto nostaa osuuskorkonäkymää
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta
Sieviin luvataan suuren urheilujuhlan tuntua – Rattikelkkailijat kilpailevat Louetin valtias -tittelistä
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
”Joku haluaisi asepalveluksenkin etänä, mutta kypärä ei mahdu postiluukusta, sanoi entinen alokas”, sanailee Aili Dammert Visiitti-kolumnissaan
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta