Talous
Verhoomo siirtyi omakotitalon autotallista Sievin vanhalle paloasemalle – Uudet tilat mahdollistivat kasvun: Sai toisen yrittäjän ja muuttui osakeyhtiöksi
Erilaisten ajoneuvojen ja huonekalujen verhoiluun erikoistunut Memo Design on muuttanut sieviläisenMervi Saarelan omakotitalon pienstä autotallista Sievin vanhalle paloasemalle Ylivieskantien ja Kajaanintien risteyksen eteläpuolelle.
Muutto mahdollistaa yrityksen kaikinpuolisen kasvamisen. Ensimmäisiä askelia uusien tilojen lisäksi lisäksi kasvussa ovat olleetKatri Törmälehdon tulo mukaan yritykseen sekä yhtiömuodon muuttaminen toiminimestä osakeyhtiöksi.
Memo Design voitti Sievin kunnan järjestämän tarjouskilpailun pelastuslaitoksen käytöstä puolisentoista vuotta sitten poistuneesta rakennuksesta tontteineen ja liittymineen.
Mervi Saarela aloitti huonekalujen ja erilaisten ajoneuvojen verhoilutyöt kotonaan omakotitalon noin 30 neliön autotallissa puolisentoista vuotta sitten. Pian hän huomasi, että tilat ovat pienet ja epäkäytännölliset.
– Jo pidempään katselin uusia tiloja yritykselle, koska autot eivät mahtuneet verhoomoon sisälle ja kuitenkin koko ajan kyseltiin isompienkin autojen verhoiluja, hän kertoo.
Nyt tilaa on isommankin kaluston laittoon, sillä neliöitä vanhalla paloasemalla on melkein 700 ja tilavuuttakin pitkästi yli 2000 kuutiota.
– Nyt mahtuvat jo jakeluautokokoa olevat kuorma-autot sisään ja rekatkin sen jälkeen, kun ovea isonnetaan, Mervi Saarela ja Katri Törmälehto kertovat.
Autojen lisäksi Memo Design verhoilee myös muita työkoneita, kuten traktoreita sekä tietenkin huonekaluja laidasta laitaan.
Verhoomotoiminnan monipuolistumisen lisäksi yritys laajentaa kunnostamalla rakennuksen matalaan osaan myymälän, josta myydään sisustus- ja verhoomoalan tuotteita myös yrityksen ulkopuolelle.
– Toki nytkin myymme, mutta valikoima laajenee tilojen myötä, hän kertoo.
Toiseen päähän rakennusta valmistuvat puolestaan ompelutilat.
Katri Törmälehden vastuulla ovat ainakin tässä vaiheessa teippaukset ja tarrakone, jolla voi tehdä esimerkiksi autojen teippaukset. Naisilla on pitkältä ajalta kokemusta tarrojenkin tekemisestä.
– Tämän jälkeen esimerkiksi yritykset saavat meiltä autojen puhdistukset, pesut, tarrat ja verhoilut, Mervi Saarela sanoo ja kertoo, että automaalaamoa heidän ei ole tarkoitus ainakaan vielä tässä vaiheessa perustaa, vaikka automaalarin tutkintokin hänellä on olemassa.
Suunnitelmissa on kuitenkin hankkia maalausseinä, joka mahdollistaa muun muassa huonekalujen maalaamisen.
– Kynäruiskutöistä olen myös aina haaveillut, mutta tähän asti siihen ei ole ollut tiloja. Nämä tilat antavat mahdollisuuden nyt, vaikka mihin, Saarela ihastelee.
Parhaillaan vanhalla paloasemalla on käynnissä remontti. Muutaman kuukauden kuluttua aukeaa myymälä, josta saa kankaiden lisäksi muun muassa pehmusteita, vaahtomuoveja, pohjamateriaaleja, keinonahkoja ja lankoja ompelua varten.
Kaupan alalla enimmäkseen työskennellyt kolmekymppinen Mervi Saarela kävi ensiksi käsi- ja taideteollinen ammattikoulu, jossa suoritti vaatetusartesaanin ammattitutkinnon ja kirjoitti ylioppilaaksi. Sen jälkeen hän suoritti automaalaritutkinnon ja viimeisenä verhoilijan tutkinnon.
– Olen ollut säännöllisin väliajoin töissä Sievin ABC:llä, mutta minulla on ollut aina pakottava, sisäsyntyinen tarve päästä luomaan ja tekemään käsillä jotain. Tuntui, että aika ABC:llä menee hukkaan, hän kertaa.
Puolikymmentä vuotta sitten Mervi Saarela meni ostamaan omaan käyttöönsä verhoilumateriaaleja, kun huomasi, tulleensa paikkaan, jossa hänen itsensä kuuluisi olla.
– Ovesta sisään astuessa iski tunne, että tätä olen aina elämässäni halunnut, vaikken ole aikaisemmin sitä tiennyt, hän kuvaa ja kertoo ihastuneensa verhoilemiseen heti.
Katri Törmälehto on entiseltä ammatiltaan lähihoitaja, mutta harrastanut aina käsitöiden tekemistä.
Vanha paloasema
Ensimmäinen vaihe valmistui Ylivieskantien (kantatie 63) ja Kokkolan–Kajaanin -tien (kt. 28) risteykseen 1969.
Rakennusta on laajennettu ja peruskorjattu vuosina 1982 ja 2000.
Vanha paloasema jäi Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen käytöstä pois kesällä 2018, kun uusi paloasema valmistui Kokkolantien varteen.
Vanhan paloaseman kerrosala on 677 neliötä ja tilavuus 2230 kuutiota.
Kauppahinta 60 000 euroa.