Pääkirjoitukset

“Vaalit pistivät asetelmat uusiksi myös täällä“ - Ismo Kunelius puntaroi pääkirjoituksessaan eduskuntavaaleja paikallisesti

Eduskuntavaalit on nyt käyty, ja pulina on alkanut. Valtakunnallisesti vaalitulos ei lopulta ollut mikään iso yllätys, vaan se noudatteli aika tavalla niitä ennusmerkkejä, joita on ollut havaittavissa jo pitkään.

Oppositiossa olleet kokoomus ja perussuomalaiset ottivat suurimat voitot ja nousivat maan kahdeksi suurimmaksi puolueeksi. Keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto kärsivät suurimmat tappiot ja paikkojen menetykset eduskunnassa.

Oulun vaalipiirin tuloksissakaan ei voida puhua isosta yllätyksestä, mutta Kalajokilaaksossa vaalitulos oli sellainen, jota monikaan ei osannut arvata.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun kansa on puhunut, on Kalajokilaaksossa astelema melkoisesti erilainen kuin päättyvällä vaalikaudella.

Kalajokilaaksosta on ollut eduskunnassa kaksi kansanedustajaa, molemmat keskustalaisia. Jatkossa täältä työskentelee Arkadianmäellä vain yksi kansanedustaja, joka on perussuomalainen.

Tässä on sellainen tulos, jonka puolesta moni tuskin löi vetoja ennen vaaleja.

Varsinkin Kalajokilaakson keskustalle vaalitulos on kova pala purtavaksi. Ylivieskalainen kahden kauden kansanedustaja Juha Pylväs jätti nämä vaalit väliin, joten toki oli tiedossa, että hänen seuraajalleen paikka ei aukea helposti – varsinkin, kun keskustan kannatukselle uumoiltiin pudotusta myös täällä puolueen perinteisellä temmellyskentällä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ylivieskan keskusta nosti vaaleihin Pylvään seuraajaksi kirkkoherra Eija Nivalan, mutta tulos ei riittänyt eduskuntaan saakka. Kalajokilaakson toinen keskustalainen kansanedustaja oli reisjärvinen Mikko Kinnunen, joka hieman yllättäen ei onnistunut uusimaan paikkaansa näissä vaaleissa.

Aivan ilman edustajaa näiden kulmien keskustalaiset eivät kuitenkaan jääneet, sillä naapurijokilaaksosta pääsi uudeksi kansanedustajaksi haapavetinen Timo Mehtälä.

Ja kyllähän sekin on todettava, että sieviläisen Antti Kankaan komea läpilyönti oli yksi näiden vaalien yllätyksistä Kalajokilaaksossa. Oulun vaalipiirin perussuomalaisista kolmanneksi eniten ääniä kerännyt Kangas teki onnistuneen kampanjan, jossa hän otti haltuunsa sekä somen että perinteisemmät vaalikeinot.

Juha Pylväs totesi Kalajaskassa oman kansanedustajauransa ”välitilinpäätöksessä”, että kaksi vaalikautta hallitusvastuussa olevassa puolueessa antavat aivan toisenlaiset vaikutusmahdollisuudet asioihin kuin oppositiopuolueessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt voi hyvinkin käydä niin, että Antti Kangas aloittelee eduskuntauraansa hallituspuolueessa. Kävi miten kävi, päätöksenteon ytimeen pääseminen vie aikansa.

Pääasia, että eduskunnasta löytyy edelleen tämänkin alueen poliitikkoja, joita kansa saa nykiä hihasta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä