Paikallisuutiset

Tavallista joulun tapahtumahulinaa on turha odottaa tänä vuonna – Ylivieskan Yrittäjät ei ole tänä vuonna mukana joulunavauksessa – Paikallisia yrityksiä voi kuitenkin tukea monin tavoin

Ylivieskan Yrittäjät eivät ole tänä vuonna järjestämässä joulunavaustapahtumia, mutta joulukoristeet näkyvät toki kaupoissakin tavalliseen tapaan.
Ylivieskan Yrittäjät eivät ole tänä vuonna järjestämässä joulunavaustapahtumia, mutta joulukoristeet näkyvät toki kaupoissakin tavalliseen tapaan. Kuva: Clas-Olav Slotte

Ylivieskan Yrittäjät ei tänä vuonna ole mukana Ylivieskan perjantaisessa joulunavauksessa, eikä aio järjestää muitakaan tapahtumia joulun alla koronasuositusten vuoksi.

– Kaupunki on tehnyt linjauksen, että tapahtumia ei juurikaan järjestetä, joten olemme vastuullisia ja seuraamme sitä. Ei näyttäisi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä