Liikuntapäällikkö Piia Hämäläinen iloitsee vilkkaasti alkaneesta syyskaudesta.

Syksy innostaa jälleen liikkumaan – Ylivieskan uimahallissa polskitaan nyt myös sunnuntaisin

Syksy on tuonut uutta virtaa kaupungin liikuntapaikkoihin. Liikuntapalvelut tarjoavat tänäkin vuonna monipuolisia mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa omassa lähiympäristössä – helposti ja edullisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ylivieskan liikuntapalveluiden syyskausi on käynnistynyt vilkkaana, iloitsee Liikuntapäällikkö Piia Hämäläinen. Syyskuun ensimmäisellä viikolla käynnistyneet liikuntaryhmät ovat täyttyneet nopeasti ja kaupungin liikuntapaikoissa käy reipas kuhina. Yksi isoimmista muutoksista tälle kaudelle on ollut uimahallin aukiolojen laajentaminen myös sunnuntaille.

– Aukioloaikojen pidentäminen on ollut ylivoimaisesti eniten esitetty asiakastoive jo vuosia. Sunnuntain aukioloa on kokeiltu viimeksi vuonna 2007, joten nyt oli korkea aika testata sitä uudelleen, Hämäläinen kertoo.

Alkusyksyn aikana myös squash-kopit ovat saaneet uutta maalipintaa ja paikkausta, mutta tarvetta suuremmille korjauksille ei Hämäläisen mukaan ole ollut. Palveluiden kehitystä sen sijaan tapahtuu arkisen toiminnan ohella. Viime vuonna aloitettu yhteishanke Liikkuva Ylivieska ja Move-liikuntaneuvonta -yhteishanke sivistyspalveluiden kanssa saa jatkoa tänäkin vuonna. Nykyisessä hankkeessa on tarkoitus koulupäivän yhteydessä tapahtuvan kerhotoiminnan lisäksi keskittyä nuorten liikuntaneuvonnan kehittämiseen. Hankkeiden lisäksi palveluita kehitetään myös muita reittejä pitkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämän syksyn näkyvin kehityskohde on ollut vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin kautta toteutettava kaiken tasoisille pyöräilijöille soveltuva maastopyöräilyreitti liikuntapuiston metsikköön. Reitti on tarkoitus toteuttaa ennen marraskuuta, Hämäläinen kertoo.

Liikuntapalveluilla on myös vuokrattavana neljä maastopyörää, ja tätä kautta pyritään madaltamaan kynnystä luontoliikunnan kokeilun pariin.

– Pyöriä kannattaa vuokrata ja käydä ajelemassa vaikka pururadalla tai latupohjaa Kivinevan laavulle, Joonaalaan tai vaikka Huhmariin asti. Vasta uusitut pitkokset Humariin vievällä reitillä on tehty myös pyöräilijöitä ajatellen, Hämäläinen lisää.

Toistaiseksi syyskauden säät ovat hellineet myös ulkonaliikkujia. Sisätiloihin siirryttäessä liikuntamahdollisuuksia löytyy monipuolisesti erilaisille liikkujille. Hyvinä vaihtoehtoina Hämäläinen nostaa esiin esimerkiksi uinnin ja keilaamisen. Näiden lisäksi sisätiloissa saa hien pintaan erilaisten mailapelien parissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä pystyy pelaamaan tennistä, sulkapalloa sekä pickleballia, joka on todella iso, nousussa oleva laji. Moni ei tiedä, että meiltä löytyy myös sisäcurling-setti, Hämäläinen vinkkaa.

Liikunnanohjaajaharjoittelijat Linnea Ylimäki ja Helmi Pesämaa esittelevät sisäcurling-välineitä. Kuva: Hannu Hietanen

Jos itselle sopivaa lajia ei tunnu löytyvän tai haluaisi muuten lisätä aktiivisuutta omassa arjessa, Hämäläinen suosittelee ottamaan yhteyttä liikuntaneuvontaan. Kaikille kuntalaisille maksuton ja avoin neuvonta on tärkeä osa kaupungin palveluita.

– Liikunnanohjaaja ei tule saarnaamaan tai käskemään, vaan toimii rinnalla kulkijana. Yhdessä voidaan tutustua eri lajeihin ja pohtia keinoja lisätä aktiivisuutta arkeen elämäntilanteen mukaan, Hämäläinen painottaa.

Liikunnanohjaaja ei tule saarnaamaan tai käskemään, vaan toimii rinnalla kulkijana.

Syksyn liikuntaryhmistä, aikatauluista ja tapahtumista pyritään jakamaan tietoa mahdollisimman monikanavaisesti. Ajankohtaista tietoa saa kaupungin verkkosivuilta sekä liikuntapalveluiden sosiaalisen median kanavista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kannattaa seurata meitä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa tai muissa viestintäkanavissa, koska siellä ilmoitellaan aina uusista tapahtumista sekä liikuntamahdollisuuksista. Otamme mielellämme toiveita jatkossakin vastaan ja pyrimme niitä resurssien mukaan aina toteuttamaan, Hämäläinen toteaa.

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä