Oletko ostamassa talvikenkiä? Ota nämä 5 asiaa huomioon kenkäostoksilla
Suomen talvi voi olla ailahteleva - yhtenä päivänä kävelet loskassa, kun taas seuraavana aamuna liukasteletkin jäisellä tiellä. Vaihtelevat keliolosuhteet asettavat vaatimuksia myös talvikengille. Sievi Shopin toimitusjohtaja Terhi Vähäsalo ja Honkalan Kengän yrittäjä Henna Honkala-Ylitalo antavat nyt vinkkinsä talvikenkien hankkimiseen.
Millainen kengän vuori on? Villa on lämmin luonnonmateriaali ja hengittävyytensä ansiosta loistava valinta talvikenkään. Villasekoitevuori on lisäksi hyvin hankauksen kestävää, jolloin se säilyttää ominaisuutensa kengässä pitkään.
– Lämpimän vuoren lisäksi talvikengistä tulisi löytyä vartta. Korkeampi varsi estää lämmön karkaamisen nilkkojen kautta ja suojaa samalla sukkia lumelta, Vähäsalo neuvoo.
Millainen kengän pohjallinen on? Ihanteellisin talvikengän pohjallinen on lämmin, irrotettava ja pestävä. Villapohjalliset tuovat kenkään lisälämpöä, kun taas erillisillä muotopohjallisilla voidaan tukea jalkojen yksilöllisiä tarpeita. Myös vanhasta kengästä saa lämpimämmän villapohjallisella.
– Sievi-kengän pohjallisessa on ohut alumiinikalvo, joka pitää jalasta tulevan lämmön kengässä. Samalla se estää kylmän pääsyn pohjasta kengän sisälle, Vähäsalo kertoo.
Mitä materiaalia kengän päällinen on? Mikäli kenkiä on tarkoitus käyttää pakkaspäivien lisäksi plussakeleillä, kannattaa jalkoja suojaamaan hankkia vettä hylkivät tai vedenpitävät kengät. Nahkakengät ovat erinomainen valinta talveen, sillä ne ovat hengittäviä, mutta myös vettä ja likaa hylkiviä. Villavuorelliset nahkakengät soveltuvatkin ominaisuuksiensa puolesta monenlaisiin olosuhteisiin.
– Nahkakengät ovat lisäksi helppohoitoisia. Säännöllisellä puhdistamisella ja pienellä hoitamisella nahka pysyy kovassakin käytössä hyväkuntoisena pitkään, Vähäsalo toteaa.
Käveletkö myös liukkailla keleillä? Talvikengässä pohjan tulisi olla laadukasta kumia, jossa on monipuolisesti kuviointia. Yleiskäytössä kitkapohjaiset talvikengät ovat suosittuja, mutta liukkaalle jäälle nastakengät ovat paras valinta.
Erilaisilla liukuesteillä tavallistenkin kenkien pohjaan saa asetettua nastat estämään liukastelua. Nastakenkien ominaisuudet on hyvä huomioida, mikäli niillä kävellään myös sisätiloissa.
– Tärkeintä on, että kengän pohjassa on nastoja riittävästi. Lisäksi erillisen liukuesteen tulisi istua kenkään napakasti, jotta se ei pääse liikkumaan kävellessä, neuvoo Honkala-Ylitalo.
Millainen kenkä sopii juuri sinun jalkaasi? Jotta talvikenkä olisi lämmin, pitää jalalle jäädä kengässä hengitystilaa. Kenkäostoksille kannattaakin pukea jalkaan saman paksuiset sukat, joilla kenkiä aikoo jatkossakin käyttää.
Tiukka ja ahdas kenkä on kylmä, vaikka materiaalit itse kengässä olisivatkin kohdallaan.
– Tiukka ja ahdas kenkä on kylmä, vaikka materiaalit itse kengässä olisivatkin kohdallaan. Kaiken lähtökohtana kenkäostoksilla onkin, että asiakkaalle löydetään juuri hänen jalkaansa ja käyttötarkoitukseensa sopiva kenkä, Honkala-Ylitalo toteaa.