Paikallisuutiset
Kielitaito avasi ovet Yhdysvaltain tiedustelupalveluun – Oulaisissa opiskellut Elli Marlow päätyi myös tulkiksi ja turvamieheksi presidenttien puolisoiden saattueisiin
Monista työtehtävistään Marlow ei saa näin jälkeenpäinkään puhua edes lähimmille perheenjäsenilleen
Maija Pylväs
OULAINEN
Kun kuuntelee kiikkustuolissa kauniina kesäpäivänä istuskelevanElli Marlowin, 85, elämäntarinaa, ei voi ajatella muuta kuin että ei ole monella mummolla tällaista tarinaa kerrottavanaan. Puheessa vilisee maailman vaikutusvaltaisimpien henkilöiden nimiä eivätkä asiatkaan ole sielt