Kalajaska

Junalakko loppuu - junaliikenne käynnistyy perjantaina aamuyöllä

Kajaanin asemalla oli vilkasta ennen lakon alkamista. Liikenne palaa normaaliksi jälleen loppuviikolla. Kuva: Jussi Pohjavirta

VR kertoo tuoreessa tiedotteessan, että rautatiealan lakko on päättynyt.

– Rautatiealan TES-neuvotteluissa on saavutettu sopimus ja junaliikenne käynnistyy aamuyöllä perjantaina 24.3. VR:n kauko- ja lähiliikenne normalisoituvat noin vuorokauden kuluessa. RAU:n ja Paltan neuvotteluissa on sovittu, että veturinkuljettajat palaavat töihin perjantaina alkaviin työvuoroihin.

– Kiitämme neuvotteluosapuolia ja sovittelijaa. Hienoa, että sopu vihdoin syntyi ja asiakkaamme pääsevät matkustamaan junalla ja tavarat liikkuvat teollisuuden tarpeisiin ja tavaraliikenne pääsee jälleen liikkeelle, kommentoi VR-yhtymän henkilöstöjohtaja Laura Ansaharju.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaukoliikenteen ensimmäinen vuoro lähtee liikkeelle kello 3:40.

– Liikenteen käynnistyessä on vielä odotettavissa mahdollisesti muutoksia, kuten korvaavia bussikuljetuksia sekä yksittäisiä peruutuksia lähipäivien aikana. Myös ravintolavaunut voivat olla osassa kaukojunista aluksi suljettuna tai tuotevalikoimassa voi olla puutteita. Pääosin tilanne kuitenkin palautuu normaaliksi noin vuorokauden kuluessa.

Tavaraliikenteessä on odotettavissa lakosta aiheutuneita poikkeuksia useamman päivän ajan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä