Vieraskolumni: Kukaan ei halua synnyttää tehtaassa ‒ Kotisynnytysten lisääntyminen kertoo sairaaloiden keskittämisestä
Mikä yhteys on black metal -musiikilla ja metsällä? – Ylivieskalainen tutkija Aila Mustamo perehtyy projektissaan niiden väliseen suhteeseen
Otto Rokka siirtyy Kansallisteatterin pääroolista ohjaamaan Ykspihlajaan — Katso täältä minne mennä Keski-Pohjanmaalla kesäteatteriin
Sievissä kasvanut ja Euroviisujenkin parissa uransa tehnyt Elias Koskimies pistäytyy kotikonnuillaan sirkuksen matkassa: ”Tein käännöksen – ja olen lopulta täällä, jonne lapsena niin pirusti halusin”
Kamarikuoro Chorus Vallis tähtää korkealle ‒ 30 vuotta täyttävä kuoro juhlii konsertoimalla Ylivieskassa ja Kalajoella
Ylivieskalainen Eija Kaarlela kirjoitti puolisonsa Arto Kivistön kanssa lastenkirjan ‒ Huovutetut eläinhahmot kertovat tunnetaidoista
Vanha kotikaupunki Nivala näkyy sarjakuvantekijä Pauli Kallion teoksissa – Tänä keväänä julkaistussa uutuusteoksessa käsitellään rakkautta monesta näkökulmasta
Muistot eivät pala -esitys täytti Lohtajan kirkon toivolla – Ylivieskan kirkon palo koskettaa niin kuorolaisia kuin kuulijoitakin
Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla nähdään ensi kesänä teos Ylivieskan kirkon palosta – ohjelmassa myös stand-up-komiikkaa ja vahvoja naislaulajia
Sievin lukion rehtoriksi kaksitoista hakijaa, puolet jatkoon – Lue, mitä rehtori sanoo tehtäviensä uusjaosta
Arvo Sijoitusosuuskunta teki osakekauppoja Tukholman pörssissä: Suuri myyntivoitto nostaa osuuskorkonäkymää
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta
Sieviin luvataan suuren urheilujuhlan tuntua – Rattikelkkailijat kilpailevat Louetin valtias -tittelistä
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
Käräjäoikeus piti epäuskottavana, että mies olisi ehtinyt juoda kuusi olutta ja viinahuikan muutamassa minuutissa
”Joku haluaisi asepalveluksenkin etänä, mutta kypärä ei mahdu postiluukusta, sanoi entinen alokas”, sanailee Aili Dammert Visiitti-kolumnissaan
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta