Paikallisuutiset
Missä lankalauantain pääsiäiskokot palavat? Kerro tapahtumasta meille
Pääsiäiskokkoja ja erilaisia pääsiäistapahtumia järjestetään lankalauantaina 4. huhtikuuta. Kerro toimitukselle kokkotapahtumasta jutun lopusta löytyvällä lomakkeella. Julkaisemme listan tapahtumista pääsiäisviikolla.
Vuonna 2025 kokkoja ei saanut polttaa Keski-Pohjanmaan maakunnassa maastopalovaroituksen vuoksi. Sen sijaan Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla maastopalovaroitusta ei ollut, joten pääsiäiskokkojen polttaminen oli luvallista.
Pelastusjohtaja Jouni Leppälä Keski-Pohjanmaan pelastustoimesta kertoo, että nimenomaan maastopalovaroitus on pääsiäiskokkojen polttamisessa se määräävä tekijä.
– Sitähän ei tiedä ennen kuin pääsiäisen alla. Viime kädessähän tieto tulee samana päivänä, jolloin illalla rajoitus on jo voimassa.
Maastopalovaroituksen antaa ilmatieteenlaitos. Vuoden 2024 jälkeen ei ole enää erillisiä ruohikkopalo- ja metsäpalovaroituksia.
– Pelastusviranomaisella ei ole siihen mitään sanottavaa. Jos maastopalovaroitus on voimassa, niin silloin avotulia ei saa tehdä, Leppälä sanoo.
Leppälä muistuttaa myös, että nykyään pelastuslain mukaan pääsiäiskokonkin tekijällä on ilmoitusvelvollisuus. Ilmoitus pelastusviranomaiselle tulee tehdä aina kulottaessa tai suurempia avotulia tehtäessä, mikäli tulenkäytössä muodostuu merkittävästi savua. Mikäli tapahtumanjärjestäjä arvioi, että tilaisuudessa on väkeä yli 200 henkeä, niin pelastusviranomaiselle on laadittava yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma. Nämä lomakkeet löytyvät pelastustoimen verkkosivuilta.
Miltä nyt näyttää kaksi viikkoa ennen lankalauantaita?
– Nythän näyttää vielä hyvältä, että märkäähän vielä on. Mutta jos tällaista kyytiä maaston kuivuminen jatkuu, niin maastopalovaroitus on mahdollinen, arvioi Leppälä.
Ilmatieteenlaitos kertoo, että maastopalovaroituksen määrittämisen apuna on indeksi, joka lasketaan maanpinnan päällimmäisen kerroksen kosteudesta, sademäärästä ja ilman lämpötilasta.
Tämän lisäksi Jouni Leppälä muistuttaa, että pelastusviranomaisella on oikeus kieltää kokkojen polttaminen myös omalla alueellaan. Sitä hän ei kuitenkaan pidä pääsiäiskokkojen osalta todennäköisenä.
Voit kertoa tapahtumasta tällä lomakkeella tai alla olevalla upotuksella. Vastausaikaa on malkamaanantaihin 30.3. saakka.