Cafe Herkutella panostaa kaikille sopiviin leivonnaisiin − ”Parasta on asiakkailta saatu palaute”

Kalajaskan juttusarja alueen erilaisista tauko- ja pysähdyspaikoista vie tällä kertaa Oulaisiin, kun Cafe Herkutellan yrittäjä Riitta Jalasto kertoo ajatuksiaan oman kahvilan pyörittämisestä.

Cafe Herkutellan yrittäjä Riitta Jalasto halusi kahvilastaan juuri oman näköisensä. ”Olen iloinen, että asiakkaat ovat ottaneet kahvilan omakseen ja haluavat palata tänne aina uudelleen”, Jalasto toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Cafe Herkutella avasi ovensa Oulaisten keskustassa marraskuussa 2021. Ennen kahvilan perustamista yrittäjä Riitta Jalasto oli työskennellyt maatalouslomittajana yli 30 vuoden ajan. Mielessään hän oli kuitenkin haaveillut jo pitkään leipuri-kondiittorin opinnoista sekä oman kahvilan avaamisesta.

– Leipuri-kondiittorin opinnot vahvistivat osaamistani sekä toivat rohkeuden alkaa yrittäjäksi. Halusin perustaa oman kahvilan, jossa saisin itse päättää kaiken ilman, että tietyn ketjun konseptit voisivat rajoittaa luovuuttani, Jalasto kertoo.

Halusin perustaa oman kahvilan, jossa saisin itse päättää kaiken ilman, että tietyn ketjun konseptit voisivat rajoittaa luovuuttani.

Cafe Herkutella onkin tarjoiluja ja sisustusta myöten Jalaston vision mukainen. Hän kertoo halunneensa kahvilastaan viihtyisän ja kotoisan – kuin olohuoneen, jonne asiakkaat voivat kokoontua seurustelemaan kahvin ja herkkujen ääreen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Halusin kahvilasta paikan, jollaista ei ole missään muualla. Siksi suuri osa sen sisustuksesta ja yksityiskohdista onkin itse tehtyä, Jalasto toteaa.

Kahvilasta onkin tullut monelle asiakkaalle vakiopaikka, jonne suunnataan heti aamusta kahville. Tuttujen asiakkaiden lisäksi Jalastoa ilahduttavat päivittäin myös uudet kasvot, jotka haluavat tulla tutustumaan kahvilaan ja sen tarjoiluihin.

”Pyrin huomioimaan kahvilan valikoimassa erityisruokavaliot mahdollisimman hyvin. Suuri osa Cafe Herkutellan leivonnaisista onkin sekä laktoosittomia että gluteenittomia”, Jalasto kertoo.

Kahvilassa Jalaston apuna on kaksi työntekijää, mutta tarjottavat suolaiset ja makeat leivonnaiset hän leipoo kaikki itse. Kestosuosikkeja kuten porkkanakakkua ja mango-passion -juustokakkua löytyy kahvilan vitriinistä päivittäin, mutta niiden lisäksi tarjoiltavat muut herkut vaihtelevat.

Kestosuosikkeja kuten porkkanakakkua ja mango-passion -juustokakkua löytyy kahvilan vitriinistä päivittäin.

Vakiintuneiden leivonnaisten lisäksi Jalasto kertookin haluavansa kokeilla säännöllisesti uusia reseptejä. Suolaisten ja makeiden herkkujen lisäksi kahvilasta voikin ajoittain ostaa esimerkiksi hapanjuureen leivottua leipää. Monipuolisen tarjonnan lisäksi Jalastolle on tärkeää huomioida kahvilan tuotteissa erityisruokavaliot.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Laktoosittomuuden lisäksi pyrin leipomaan kaiken mahdollisen myös täysin gluteenittomana. Haluan, että tarjoamani leivonnaiset sopivat mahdollisimman monelle erityisruokavalioista huolimatta, Jalasto kertoo.

Haluan, että tarjoamani leivonnaiset sopivat mahdollisimman monelle erityisruokavalioista huolimatta.

Yrittäjänä työpäivät saattavat välillä venyä myöhään iltaan, mutta Jalasto kertoo tottuneensa työntäyteisiin päiviin jo aiemmassa ammatissaan. Kahvilayrittäjän lempihetki päivässä onkin se, kun aikaisin aamulla aloitetut leipomiset ovat valmiina, ja hän voi istuutua alas juomaan kahvia ennen ovien aukaisemista.

– Parasta työssä on kuitenkin asiakkailta saatu palaute. On hienoa kuulla, että leivonnaiset maistuvat ja tavoittelemani kodinomainen tunnelma on välittynyt asiakkaille niin, että he haluavat palata tänne kerta toisensa jälkeen, Jalasto toteaa hymyillen.

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä