Lintuinfluenssa rauhoittumassa – Tartuntatiloista kahdeksalta on lopetettu kaikki ja viideltä tarhalta osa eläimistä
”On tyhmänrohkeaa jättää ennakoimatta lintuinfluenssatilanteeseen”, kirjoittaa Jenni Kankaanpää pääkirjoituksessaan
Lintuinfluenssa todettiin Kokkolan Ullavanjärven lokkien joukkokuoleman syyksi - ”Leviää herkästi, joten Ylivieskan ympäristöterveydenhuolto katsoo aiheelliseksi tiedottaa asiasta”
Huomio vastustuskykyyn – "Minkään yhteiskunnan kantokyky ei riitä väestön jatkuvaan rokottamiseen", Anne Mattila kirjoittaa pääkirjoituksessa
Nivalan kymmenestä koronatartunnasta iso osa karanteenien ulkopuolella – Kouluikäisillä eniten tartuntoja
Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella kaksi koronatartuntaa: Toisen epäillään tulleen kauppareissulla kaksi viikkoa sitten
Ylivieskassa ensimmäinen koronakuolema Ratapuiston palvelukodissa: "Siellä on kaikki osaaminen, täytyy terästäytyä vielä enemmän", terveyspalvelujohtaja kommentoi
Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa siirrytään vierailurajoituksiin: Osastoilla sallitaan 1–2 vierailijaa kirurgisen suu-nenäsuojaimen kanssa
Koronatilanne rauhallinen lauantaina Soiten alueella ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa: Koko maassa todettiin 58 uutta tapausta ja 4 kuolemantapausta
Ylivieskassa levinnyt syyhy laittoi lääkeostoksiin vauhtia – Apteekista on ostettu päivittäin kymmeniä tuubeja syyhyvoidetta
Sievin lukion rehtoriksi kaksitoista hakijaa, puolet jatkoon – Lue, mitä rehtori sanoo tehtäviensä uusjaosta
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta
Sieviin luvataan suuren urheilujuhlan tuntua – Rattikelkkailijat kilpailevat Louetin valtias -tittelistä
Arvo Sijoitusosuuskunta teki osakekauppoja Tukholman pörssissä: Suuri myyntivoitto nostaa osuuskorkonäkymää
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
”Joku haluaisi asepalveluksenkin etänä, mutta kypärä ei mahdu postiluukusta, sanoi entinen alokas”, sanailee Aili Dammert Visiitti-kolumnissaan
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
Puretut rivitalot ja kiinteistöyhtiö rasittavat – Sievin tilinpäätös miinukselle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen
Sievi ja Alavieska kannattavat eri linjauksia vedyn siirtoverkolle: Putki halutaan oman kunnan kautta