Paikallisuutiset

Liikuntapalveluille esitetään 155 000 euron lisämäärärahaa Ylivieskassa – Koronasulkujen värittämänä vuonna kulut ovat juosseet normaalisti, mutta tulot jäävät budjetoidusta

Muun muassa keilahalli oli alkuvuodesta pitkään kiinni, mikä osaltaan teki loven liikuntapalveluiden tuottoihin.
Muun muassa keilahalli oli alkuvuodesta pitkään kiinni, mikä osaltaan teki loven liikuntapalveluiden tuottoihin. Kuva: Arkistokuva Ismo Kunelius

Etenkin kevätpuolen koronasulut olivat paha taloudellinen isku Ylivieskan kaupungin liikuntapalveluille. Toimintatuottojen arvioidaan jäävän tänä vuonna 58 prosenttiin talousarviosta, kun taas kulut ovat alittumassa vain kuudella prosentilla.

Siksi tarvitaan lisämäärärahaa. Ylivieskan hyvinvointilaut

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä