maanantai 20.9.2021 | 14:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Päätoimittaja Seppo Kangas näkee poikkeusajoissa myönteisenkin vireen: Myötätuulta aluetalouteen

Ke 4.8.2021 klo 07:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Jo toinen matkustusrajoitusten värittämä kesälomakausi on kääntymässä loppupuolelle. Uutiset hehkuttavat kaikkien aikojen kotimaan matkailukesää. Mökkivuokraajien varauskirjat ovat olleet täynnä jo pitkään, eikä hotelleissakaan ole tarvinnut tyhjän panttina päivystää.

Tiivistä tunnelmaa on tarjoiltu myös leirintäalueilla. Kaikkien kavereiden karavaanareiden heimoon on saatu roimasti uutta verta, ja havaintojen perusteella telttailukin elää renessanssiaikaa.

Samalla suomalainen tekee paluuta luontoon. Kansallispuistoissa käy kuhina, ja jopa marjametsään kuuluu löytäneen tiensä aiempaa useampi metsää, sääskiä ja hirvikärpäsiä pelkäämätön.

Kummia kuuluu myös muun elinkeinoelämän suunnalta. Radiouutisessa kerrottiin, että joidenkin polkupyörämallien ensi kesän tilaukset on myyty täyteen. Mieluista menopeliä pitää siis odottaa pitkälti toista vuotta.

Ja puutavaran hinta sen kuin kihoaa. Eioota joudutaan rakentajillekin myymään, kun kaikkia sortimenttejä ei enää löydy varastosta. Samaa vaivaa kuuluu olevan muiden rakennustarvikkeiden kohdalla.

Muutoinkin kauppa tuntuu käyvän nyt hyvin. Kotimaassa lomailevat myös kuluttavat kotimaassa. Ja kun rahaa ulkomaanreissuilta säästyy, sitä käytetään erinäisiin hankintoihin.

Erikoista tilannetta selittää se, että ilmiö on maailmanlaajuinen. Siinä missä suomalainen nyt sisustaa, ehostaa, puutarhaviljelee tai muuten vaan kotoilee, samaa tekee myös ruotsalainen, amerikkalainen ja kiinalainen. Ja kaikki muut siinä välillä.

Tavaranpuutetta pahentaa se, etteivät maailman tehtaat vieläkään käy täysillä koronan takia. Puutetta on myös kuljetuskalustosta aina merikonteista lähtien.

Jokilaaksojen aluetaloutta ajatellen ilmiö on monessa mielessä myönteinen. On ennustettu, että puun kysyntä rakennusmateriaalina jää pysyvästi korkeammaksi.

Tällä alueella rakentamiseen liittyvä puualan teollisuus on erittäin merkittävä toimiala ja suuri työllistäjä. On sahoja, talotehtaita, ikkuna-, ovi- ja kalustevalmistajia, hirsituotantoa, listojen ja muiden sisustuselementtien valmistajia ja niin edelleen.

Merkityksetön ei ole myöskään metsänomistajien kasvava kantorahatulo. Ja hiilitaseelle puun lisäys rakentamisessa tietää hyvää.

Jokunen euro aluetalouden kiertoa vauhdittamaan kilahtaa kotimaan matkailustakin.

Että ei niin pahaa...

Seppo Kangas

seppo.kangas@kpk.fi

Jokilaaksojen aluetaloutta ajatellen ilmiö on monessa mielessä myönteinen.

#