Paikallisuutiset

Vestian hyötyjäteasemien automatisointi etenee - Neljä pilottikuntaa aloittaa ensi syksynä, uudistus koko asemaverkolle ehkä jo vuonna 2021

Ylivieskan jätekeskuksen maksuautomaattia käyttämässä Vestian toimitusjohtaja Olavi Soinio.
Ylivieskan jätekeskuksen maksuautomaattia käyttämässä Vestian toimitusjohtaja Olavi Soinio. Kuva: Hannu Verronen

Alueen kuntien jäteyhtiö Vestia on lisäämässä ensi syksynä hyötyjäteasemien automatisointia. Pilottikokeilussa uusina pidemmän aukiolon asemina ovat aloittamassa Kalajoki, Haapavesi, Pyhäntä sekä Pyhäjärvi.

Toimitusjohtaja Olavi Soinio kertoo, että noille asemille pyritään antamaan periaatteessa yhtä pitkät aukiolot kuin mitä Ylivieskan jätekeskuksella on nykyisellään on. Pilottikokeilun jälkeen rakentaminen ja automatisointi on etenemässä vuonna 2021 lopuillekin Vestian hyötyasemille.

Elokuun alussa Ylivieskassa saadaan käyttöön Vestian uusi palvelurakennus, johon sijoitetaan muiden palvelujen oheen uutena toimintona automatisoitujen hyötyjäteasemien valvomo. Ilman etävalvontaa ja - neuvontaa ei automatisoituja asemia pystyttäisi ottamaan käyttöön. Palvelurakennus ja siihen sisältyvä valvomo siis mahdollistavat hyötyasemien automatisoinnin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pilottiasemien rakentamisen kilpailutuksia on vielä kesken.

– Tavoitteena kuitenkin on, että kaikki neljä uudenlaista hyötyasemaa aloittaisivat maksuautomaateilla ja pitkällä aukioloilla jo syyskuun alusta, Soinio kertoo.

Haapavedellä ja Pyhännällä on valmista infraa sen verran, että ne ovat pilottikokeilun saneerauskohteita. Uuden rakentamista tulee Kalajoelle ja Pyhäjärvelle. Uudiskohteiden kilpailutus on päättymässä 15. toukokuuta, tällä viikolla siis niistä pitää jättää urakkatarjoukset.

Pilottiasemista Haapavedellä on valmiina jo kaksitasoinen infra. Se tarkoittaa ylemmältä tasolta saa jätteet kipata alas keräyslavoille. Vastaavanlainen ratkaisu on tulossa myös Kalajoelle. Lähtökohtana Soinion mukaan on, että pienet asemat voivat pärjätä ilman kaksitasoratkaisuakin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kalajoella meillä on iso tontti, jonne sellainen voidaan rakentaa. Kaksitasoratkaisu tulee myös kalliimmaksi kuin mitä yhteen tasoon rakentaminen, Soinio kertoo

Kalajoella väliaikainen hyötyjäteasema aloitti Meinalan teollisuusalueen uudessa paikassa, isolla tontilla vuoden 2019 alusta.

Pyhäntä valikoitu pilottipaikkakunnaksi sen takia, että hyötyjäteasema on hiljainen ja pieni.

– Pyhäjärvellä meillä on iäkkäin asiakasrakenne ja sieltä saamme tietoa, miten automatisointi toimii tuollaisessa siellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Neljästä pilottiasemasta on tarkoitus kerätä tietoa ja kokemuksia syksyn ja talven aikana. Sen jälkeen sitten keväällä 2021 on tarkoitus päättää loppujenkin 11 hyötyaseman automatisoinnista ja niiden aukiolojen pidentämisestä.

– Jos piloteilla saadaan toimivat mallit rakentamiseen, meidän tarvitsee keväällä 2021 painaa vain monistusnappia ja jokainen lopuistakin hyötyjäteasemista saa tason noston. Tavoitteena on, että vuoden 2021 loppupuolella kaikki Vestian 15 hyötyjäteasemaa olisivat etävalvottuja ja automatisoituja. Se vaatii, että kaikessa onnistutaan, Soinio toteaa.

Vielä ei ole ratkaisuja siitä, kuinka laajat aukiolot pilottivaiheen jälkeen saadaan hyötyjäteasemille. Soinio toteaa, että kysyntä ratkaisee palvelujen laajentamisessa.

Monella hyötyjäteasemalla ollaan nyt auki vain 1-2 päivää viikossa tai kahdessa viikossa yhtenä päivänä, aukiolojen ollessa puoltapäivää.

Koko asemaverkoston uudistaminen tulee toimitusjohtaja Olavi Soinion arvion mukaan maksamaan Vestialle noin viisi miljoonaa euroa.

Palvelurakennuksen hinnaksi tulee pyöreästi miljoona euroa. Sinne on kuitenkin tulossa paljon muutakin kuin valvomo. Rakennukseen keskitetään Vestian kaikki eri asiakaspalvelutoiminnot, kuten puhelinpalvelut.

Palvelurakennus tulee Ylivieskassa ajoneuvovaa'an ja lajittelupihan väliin. Muita täysin uusia palveluja rakennukseen ei etävalvomon lisäksi sijoitu.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä