lauantai 28.3.2020 | 18:49
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Kristiina Parkkilan Visiitti-kolumni: Mistä kirjoittaisin tänään

Pe 27.3.2020 klo 05:50

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kristiina Parkkila

kristiina.parkkila@gmail.com

Mistä kirjoittaisin tänään, maaliskuussa armon vuonna 2020? Ei tarvitse kauan arvailla. Korona tuli koteihimme, töihimme, kouluihimme, ajatuksiimme. Ajattelin, että kirjoitan jostain aivan muusta. Että ei enää sanaakaan tuosta näkymättömästä kummajaisesta. Mutta ei se mene nyt niin. Elämme poikkeusaikaa ja se näkyy ja tuntuu kaikessa. Mieli vaivoin pysyy matkassa tässä epätodellisuudessa. Vielä tovi sitten ajattelin, etten ylireagoi, teen parhaani ja se riittää. Nyt olen tilanteessa, etten tiedä, mikä riittää.

Pyyhin pöytää vähän väliä ja jankutan lapsille käsien pesusta, vaikka he osaavat sen vallan hyvin jo ilman sanomistanikin, pesen omani ruvelle. Tarkkailen tunnelmaa, yritän olla läsnä, pitää normaalia hyvää fiilistä yllä. Normaalia hyvää fiilistä! Olen hetkittäin kaikkea muuta kuin läsnä, ja todennäköisesti se on parempi juuri niin. Puhun äidilleni puhelimessa ja vakuutan, että kaikki järjestyy ja kyllä tästä selvitään ja kesä tulee, vaikka huoli olkapäälläni kuiskii toisinaan, että entä jos ei.

Päätän päivittäin, etten enää seuraa uutisia enkä ajattele kaikkia maailman ihmisiä. Seuraavassa hetkessä löydän itseni kyttäämässä punaisia sykkiviä palleroita ja Juuri nyt -otsikoita ja yritän ratkaista, onko kaikki ylimitoitettua, alimitoitettua vai totisinta totta. Teen laskelmia taloudesta, hahmottelen suunnitelmia b, c ja d. Ajatuksiin tunkee aina uudelleen kysymys, olenko varmasti tehnyt oman osuuteni, voinko olla varma, etten ole kuljettanut virusta muiden ihmisten ilmoille. Kyllä, olen täysin oireeton, ei, en ole käynyt juuri missään, mutta entä jos sittenkin? Töiden keskellä hermostun, kun en ole kotitalousihme ja pötyä pöydässä pitäisi olla säännöllisesti. Ja nythän on se pullanleivontakausikin! No, meitä on kaksi aikuista taloudessa, hermostumiseni on siis hävettävän turhaa.

Mutta kun ego! Se tässä koronassa nyt on tulikokeessa. Sielu voisi sanoakin, että eipä hötkyillä. Ego se saa yrittämään mahdotonta tehtävää. Nimittäin ego luulee, että se voi hallita elämää. Nyt luonto näyttää sille, että elämää ei voi hallita. Mummu sen tiesi pula-aikana, sota-aikana, lapsensa kovalle taudille menettäneenä.

Annan sielulle mahdollisuuden. Menen takapihalle kevätaurinkoon ja kerään kiireviikkoina sinne kertyneet koirankakat. Istun saunassa ja puhun tyttäreni kanssa hevosista. Juon verannalla pyjamassa kahvia, kerrankin kiireettä. Katson koiraa, katson taivaalle, kuulen joutsenet, ja kesän! Yhtäkkiä siinä on mummukin ja hymyilee. Hänkin selvisi. Korona väistyy kauemmas.

Kirjoittaja on pullamössösukupolvea edustava, tyhjän pesän syndroomaan hyvissä ajoin valmistautuva viestinnän ja koulutuksen sekatyöläinen ja Kalajaskan pakinoitsija jo toisessa polvessa.

Annan sielulle mahdollisuuden. Menen takapihalle kevätaurinkoon.

#