Paikallisuutiset

Kalajoen valokuitualueiden liittymäpeitto kohti Suomen kärkeä - Huhtikuussa rakentaminen alkaa Hiekkasärkillä ja Himangalla

Kalajoen Kuitu Oy on rakentamassa nopeat tietoliikenneyhteydet valokuidulla seuraavaksi Hiekkasärkille ja Himangan keskustaan. Molemmista alueista on kuituyhtiön hallituksen tekemä rakentamispäätös. Kaupunginvaltuusto myönsi loppuvuodesta 2018 kuituhankkeille oman rahoitustukensa. Kalajoki haki myös ajoissa Traficomin, entinen Viestintävirasto, tukea ja sai.

Pihasuunnitelmien teko on jo käynnistynyt sekä Särkillä että Himangalla. Molemmat alueet rakennetaan valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Hiekkasärkkien rakentaminen päästään aloittamaan ABC-huoltoaseman ja Tapion Tuvan seutuvilta huhtikuun lopulla.

Kalajoen Kuitu on niittänyt arvostusta kuituyhtiöiden tilaisuuksissa. Vuosien 2019-2020 aikana valokuidun piirin tulevista vakituista asunnoista tavoitellaan 73 prosentin liittymisastetta. Se olisi valokuitupeittona Suomen kärkeä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rakentamisen käynnistyminen Kalajoen alueilla vaatii valtuuston linjauksen mukaan sitä, että vakituisista asunnoista 60 prosenttia ottaa liittymän, ja että rakennettava alue on liiketaloudellisesti kannattava. Viime vuoden tulokset kertovat sen, että moni haluaa mukaan kuituun alueensa rakentamispäätöksen innostamana.

MyyntipäällikköMari Palin kertoo, että Kalajoella kuidun käymistä kaupaksi auttaa itse tuote ja sen edullisuus, jalkautuminen kansankielellä puhuen ihmisten pariin sekä yhteisöjen tuki. Rautiossa kuitupeitto nousi jopa 81 prosenttiin, kun tulevaisuutta tekevä asia otettiin koko kylän omaksi.

– Meidän kuidullamme on taloon vedetyssä päätelaiteessa tietoliikenneyhteyksien nopeus lupausten mukainen. Tulolle ja lähdölle saadaan tuhat megaa sekunnissa. Nopeus mitataan aina käyttöönoton yhteydessä ja siitä jää merkintä tietokantaan. Käyttönopeus riippuu talon laitteista.

Kalajoen Kuitu Oy on Huawein referenssiyhtiö, jolla kiinalainen telejätti haluaa esittäytyä Suomen markkinoille. Käytössä on uusin Flex-PON-tekniikka, joka mahdollistaa nopeuksien nostamisen jopa yli tuhannenkin megan. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että hyvän mobiiliverkon yhteydet ovat Särkkien parhailla paikoilla muutamaa kymmentä megaa lähdöllä ja sataa tulolla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronaviruksen ei uskota vaikeuttavan Kalajoen valokuidun rakentamista merkittävästi. Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia on mietitty.

– Meillä on hyvin tarvikkeita varastossa, esimerkiksi lähes kaikille tilaajille on päätelaitteet hankittuna. Tiedämme kokemuksesta, mitä tehokas rakentaminen vaatii. Vuodessa toteutettiin alue, jollainen on muualla voinut viedä vuosia. Korona voi tuoda tilapäistä viivästystä, muttemme usko rakentamisen merkittävään hidastumiseen.

Kalajoen Kuitu on tekemässä myyntityötä tarvittaessa etänä ja nettisivujensa kautta. Pääurakoitsijana toimii HSK-Sähkö Oy.

Kuiturakentaminen työllisti viime vuonna Kalajoella 40 henkeä ja lisäksi Kalajoen Kuidussa kolme kokoaikaista ja kaksi osa-aikaista. Kuituyhtiön asiantuntijat ovat tekemässä parhaillaan Särkkien ja Himangan pihasuunnitelmia. Myyntipäällikkö Palinkin on oman päätehtävänsä ohella tehnyt yli 70 pihasuunnitelmaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Päätyöni on myynti. Olen kiertänyt ovelta ovelle lähes tuhat ihmistä, Mari Palin toteaa.

Särkkien yli 800 vakituisen asukkaan alue oli siitä harvinainen kohde, että sen liittymisaste nousi yli 60 prosenttiin jo ennen varsinaisen myyntityön käynnistämistä.

– Rakentamispäätöksissä yhtiömme kohtelee kaikkia suunniteltuja alueita tasapuolisesti, yhtäläisin periaattein. Särkkien laaja vakituinen asutus oli nopeana liittymään valokuituun. Nyt myynti on edistynyt myös alueen yrityksiin ja loma-asuntoihin. Myyntikirjeet ovat vielä lähdössä alueen postilaatikkoihin.

Särkillä ei ollut paljoa valmista valokuitua, mikä mahdollisti Traficomin rahoitustuen pääosalle alueesta. Kalajoen ydinkeskusta ei saa Traficom-rahaa, koska Elisan kuituverkko on siellä tiheä.

– Meillä on halu rakentaa kuitu Kalajoella kaikkialle. Sen toteuttaminen on käytännössä vaatimassa yhteiskunnan lisätukea ja kestää useamman vuoden. Kun me myymme liittymän sadalla eurolla, todelliset rakentamiskustannukset voivat olla alueesta riippuen useita tuhansia euroja. Liittymän kuukausimaksu meillä on omakotitaloille 39,90 euroa kuussa, Palin huomauttaa.

Särkillä valokuidun rakentamisen olosuhteet ovat edulliset, on hyvä maaperä ja tiivisti kaavoitetut asuinalueet. Alueen asiakkaiden käytössä olevaa Elisa-valokuitua pyritään vuokraamaan Kalajoen Kuidulle tai vaihtoehtoisesti rakennetaan uusi yhteys.

Kalajoen Kuitu Oy

On nopeiden tieliikenneyhteyksin valokuidun rakentamista Kalajoella toteuttava yhtiö, kaupungin kaukolämpöyhtiön tytäryhtiö. Molempien yhtiöiden toimitusjohtaja on Jukka Talvi, 30. maaliskuuta alkaen Juha Puranen.

Hanketoiminta käynnistyi vuosi sitten, viime kesänä kaupunginhallitus pani täytäntöön kaupunginvaltuuston rahoitustuen, kun myyntiä oli saatu riittävästi tiheimmin asutuille alueille.

Budjetti on noin kuusi miljoonaa euroa, kaupungin lisäksi avustamassa on Traficom

Kalajoella rakennettiin viime vuonna valokuitua Rautiosta Holmanperälle, peittoprosentiksi saatiin 70 prosenttia,

Tämän vuoden alueet mukaan laskettuna tavoitellaan rakennettaville alueille 73 prosentin peittoa, mikä on Suomen kärkeä

Myytynä Kalajoella on yli 2 800 valokuituliittymää, kun Kalajoella on noin 5 000 taloutta

Käytössä on yli 900 liittymää.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä