Urheilu

Kalajokilaakson arkistohelmi: Ylivieskan kanttori Teija Siirtola sonnustautuu vapaa-ajallaan nyrkkeilyhanskoihin ja verkkareihin – Potkunyrkkeilyssä ei katsota titteliä tai vakaumusta

Kanttori on kaikkialla kanttori. Tosin Koskipuhdon perukoilla Terästien salillaTeija Siirtola on verkkareissaan niin kuin kuka tahansa kanssahikoilija. Potkunyrkkeilyssä ei kysellä titteleitä tai vakaumusta.

– Harrastuspiirissä saa olla omana itsenään, ja treeniparia kunnioitetaan riippumatta hengellisestä tai työhön liittyvästä taustasta, Siirtola sanoo.

Potkunyrkkeily merkitsee Siirtolalle vastapainoa päivätyölle Ylivieskan seurakunnan kanttorina. Urkujen soittaminen on ergonomisesti haastavaa ja vaatii hyvää fysiikkaa. Lisäksi kanttorin työ on usein henkisesti kuormittavaa, kun kohdataan ihmisiä ja ollaan läsnä elämän taitekohdissa.

– Kun tulen treeneihin, ei tarvitse miettiä mitään muuta. Potkunyrkkeily vaatii tiukkaa keskittymistä, joten ajatukset saa täällä hyvin nollattua, Siirtola sanoo.

Lohtajalta kotoisin oleva Siirtola siirtyi Ylivieskaan Himangan kappeliseurakunnasta vuoden 2016 keväällä, jolloin kirkon raunioita vielä raivattiin tuhopolton jäljiltä.

Siirtola on opiskellut paitsi musiikin maisteriksi myös laulupedagogiksi ja vetää seurakunnan kuorotoimintaa. Opetustaidoista on hyötyä myös vapaa-ajalla, sillä Siirtola ohjaa kahdesti viikossa Vieskan Voiman potkunyrkkeilyryhmää yhdessä Hannu Jylhän kanssa.

– Potkunyrkkeily sopii kuntoilumuotona monen ikäisille ja monen kuntoisille ihmisille. Se kehittää kehonhallintaa, tasapainoa, lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Moni pelkää ettei oma kunto riitä, mutta tässähän sitä juuri pääsee kasvattamaan, Siirtola sanoo.

Myöskään sukupuolella ei hänen mukaansa ole väliä, sillä miehet ja naiset mahtuvat mainiosti samoihin treeneihin. Siirtola on kuitenkin pannut merkille, että etenkin naiset ovat olleet potkunyrkkeilystä kiinnostuneita.

– Miehillä on ehkä korkeampi kynnys lähteä mukaan, jos lajia ei tunne ennestään. Sillä ei kuitenkaan ole täällä väliä, peruskurssille uskaltaa lähteä aivan aloittelijanakin.

Nuorena Siirtola ei mieltänyt itseään liikunnalliseksi, mutta energiaa, kokeilunhalua ja innostusta on aina riittänyt senkin edestä. Kun kanttori nykyään kaipaa vauhtia, hän hyppää moottoripyörän selkään.

– Potkunyrkkeilyn löysin kymmenen vuotta sitten opiskeluaikana. Kroppa kaipasi vastapainoa soittamiselle, ja kamppailulajit kiinnostivat minua, Siirtola kertoo.

Parin vuoden säännöllisen harrastamisen jälkeen seurasi tauko, mutta neljä vuotta sitten Siirtola palasi lajin pariin. Vuoden ajan hän ehti myös vetää ryhmiä Vieskan Kamppailukeskuksessa.

Viime keväänä kunto- ja potkunyrkkeilyn harrastajat saivat uuden kotipesän, kun kamppailukeskuksen lakkauttamisen jälkeen Vieskan Voima otti lajin harrastajat suojiinsa. Seura on myös liittynyt Potkunyrkkeilyliiton jäseneksi.

Tämän syksyn treenikausi käynnistyi seurassa kuluneella viikolla. Keväällä potkunyrkkeilyssä oli mukana kymmenkunta harrastajaa, ja Siirtolan mukaan kiinnostusta on ollut myös alkavalle kaudelle.

Siirtolan mukaan potkunyrkkeily vaatii sinniä, keskittymiskykyä ja tekniikan opettelua. Potkunyrkkeily on myös kilpalaji, jossa tavoitellaan pisteitä.

– Samoissa perustreeneissä voi käydä harrastajia ja kilpailijoita, mutta kilpatasolla tarvitaan myös ottelullista treeniä. Itse harrastan vain kuntoilumielessä, mutta ehkä jatkossa seurasta löytyy myös kilpailuihin tähtääviä, Siirtola toteaa.

Kuten kaikissa kamppailulajeissa, potkunyrkkeilyssä on pidettävä erityinen huoli harrastamisen turvallisuudesta. Siirtolan mukaan peruskurssilla pärjää pelkissä jumppavaatteissa, mutta pidemmälle mentäessä tarvitaan suojavarusteet.

– Harjoituksissa myös toisen kunnioittaminen on tärkeää. Pariin pitää pystyä luottamaan, ja omasta epäröinnistä pitää aina uskaltaa kertoa.

Juttu on alun perin julkaistu Kalajokilaaksossa 28.8.2019.