Paikallisuutiset

Kierrätysmateriaalit ja ekologisuus ovat artesaaniksi valmistuvalle ylivieskalaiselle Sirkka Piiraiselle tärkeitä asioita: "En heitä mitään menemään, olen kaikkea muuta kuin konmarittaja"

YlivieskalainenSirkka Piirainen on todistusta vaille valmis viriketoiminnan ohjaaja. Hän valmistuu joulun alla Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän, Jedun Piippolan ammatti- ja kulttuuriopistosta artesaaniksi. Arvosanat tulevat olemaan kiitettäviä, sillä 68-vuotias Piirainen sai kaikki seitsemän näyttöä läpi kiitettävästi.

Tammikuusta 2015 lähtien historian ja yhteiskuntaopin opettajan työstä eläkkeellä ollut Sirkka Piirainen on taitava käsistään. Vuosien saatossa hän on tehnyt sekä käsitöitä että harrastanut monipuolisesti kuvataiteita kansalaisopiston piireissä ja itsekseen. Puolentoista eläkevuoden jälkeen hän päätti lähteä opiskelemaan tavoitteellisesti.

– Kansalaisopistossa olen tehnyt paljon kaikenlaista, mutta tuolloin tuli tunne, että haluan vielä lähteä opiskelemaan jotain sellaista, josta saan palautetta, hän kertoo 2,5 vuoden takaisen opiskelupäätöksen taustoista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Piippola valikoitui opiskelupaikaksi, koska Sirkka Piirainen on Partasen tyttöjä aivan oppilaitoksen naapurista. Lisäksi hänellä elää vielä vanha isä Piippolassa.

– Lähiopetuspäivien aikana kävin samalla isäni luona, hän kertoo.

Alunperin Piirainen lähti Piippolaan vain vuodeksi hakemaan uusia ideoita kudontaan, mutta innostui opiskelusta niin, että jatkoi reilun vuoden lisää.

– Mutta jatko-opintoja en lähtenyt enää suorittamaan, kuten eräät opiskelijatoverini. Se olisi kyllä kiinnostanut, mutta myös sitonut liikaa, hän sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sirkka Piirainen miettii, mitä tekisi kankailla, joita on painanut opiskelutöinään.
Sirkka Piirainen miettii, mitä tekisi kankailla, joita on painanut opiskelutöinään. Kuva: Anne Mattila

Opiskeleminen oli Sirkka Piiraiselle mieluista ja innostavaa. Hänelle sopi monimuoto-opetus, jossa kolme päivää kuukaudessa oli lähiopetusta ja loput etäopiskelua.

– Paljon piti tehdä kotona töitä, hän toteaa.

– Onneksi sain opiskella vanhan opintosuunnitelman mukaisesti, mikä tarkoittaa, että suunnittelin ja toteutin omassa järjestyksessä kaikki seitsemän näyttöäni. Uudessa opintosuunnitelmassa on kaksi näyttöä vähemmän, mutta opiskeleminen on paljon sidotumpaa kursseihin, hän jatkaa.

Vapautta opiskeluun toi myös se, että hänen ei tarvinnut huolehtia toimeentulosta, koska oli jo eläkkeellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Toiset tekivät näyttöjä ja hankkivat kuumeisesti työssäoppimispaikkoja, jotta saivat avustuksiin oikeuttavat määrät opintoja. Minä olin vain kaksi viikkoa työssäoppimassa Mäkysen Riitan liikkeessä, koska en halunnut enempää. Siellä uutena tuli asiakaspalvelu, mielenkiintoista sekin tällaiselle introvertille, hän sanoo.

Sirkka Piirainen ei omasta mielestään ole yrittäjätyyppiä, eikä siksi juurikaan myy tuotteitaan.

– On niin vaikea myydä omia töitä, koska hinnoittelu on vaikeaa ja oma vaatimustaso laadulle on niin korkea, hän toteaa.

Asiakaslähtöisenä näyttönä Sirkka Piirainen teki vaaleanpunaisen maton kummitytölleen.

– Hän on taideaineiden opettaja, jonka kanssa suunnittelimme yhdessä ja loput toteutin itse. Siitä tuli Moiskis-roiskis -matto. Vaikeinta maton tekemisessä oli vältellä toistoja. Kaksimetrisessä matossa ei ole kahta samanlaista raitaa, hän paljastaa.

Sirkka Piirainen ihastui japanilaiseen sashiko-borokirjontaan sen reipashenkisyyden vuoksi. Kuvan mekossa kyseistä kirjontaa helmassa ja rintamuksessa. Taustalla vuosikymmeniä vanha Fiatin silkkinen mainoshuivi uudessa tehtävässään mekon alaosana. Ekologisuus ja kierrätys ovat Sirkan mieleen.
Sirkka Piirainen ihastui japanilaiseen sashiko-borokirjontaan sen reipashenkisyyden vuoksi. Kuvan mekossa kyseistä kirjontaa helmassa ja rintamuksessa. Taustalla vuosikymmeniä vanha Fiatin silkkinen mainoshuivi uudessa tehtävässään mekon alaosana. Ekologisuus ja kierrätys ovat Sirkan mieleen. Kuva: Anne Mattila

Sirkka Piiraista hämmästyttää, miten hyvin vuosikymmenten takaiset opinnot palasivat opiskelujen alettua mieleen.

– En ole mikään kieli-ihminen, mutta näyttöihin hankin tietoa englannin- ja ruotsinkielisistä materiaaleista. Se ilahdutti, kun huomasin 40–50 vuoden takaisten oppien olevan aika hyvin tallella, hän naurahtaa.

Englannin kieltä Piirainen tarvitsi muun muassa kulttuurilähtöistä näyttöä varten. Hän luki kolme kirjaa Etelä-Amerikan intiaanien kudontatekniikoista englanniksi. Kääntöapuna oli tyttären vanha sanakirja, ei tietokone.

– Viimeisen näyttöni tein puolestaan täysin käsin: piirsin kuvat ja tekstasin ohjeet japanilaisesta sashiko boro -kirjailusta, hän kertoo.

Suuripiirteiseksi ja huolettomaksi ihmiseksi itseään kuvaava nainen sanoo yllättäen ihastuneensa koulun vaatimaan töiden aikataulutukseen.

– Siinä jouduin miettimään, missä järjestyksessä työt teen. Se helpotti tekemistä. Sen ansiosta huomasin opintojen lopussa saavani tehtyä työt jopa pari päivää ennakoitua aikaisemmin, hän sanoo.

Kulttuurinäyttönä Sirkka Piirainen valmisti seinävaatteen, jonka esikuvina olivat eteläamerikkalaisten intiaanien kudonnaiset. Seinävaate sai nimekseen Andit.

– Alaosassa ovat vuoriston värit, jotka muuttuvat sinisen sävyiksi, kuten kauaksi vuoristoon katsottaessa maisemakin muuttuu, hän kertoo.

Idea laukkuun syntyi, kun Piirainen katsoi matkailuohjelmaa, jossa esiteltiin Guatemalan alkuperäisväestön kudonnaisista tehtyja laukkuja.

– Kyllä minua harmitti vähän tehdä kauniista seinävaatteesta laukku, mutta olin jo sopinut, että siitä tulee seuraavan näytön materiaalia, hän sanoo.

Kirjasta voi tehdä vaikka pienen laukun.
Kirjasta voi tehdä vaikka pienen laukun. Kuva: Anne Mattila

Vuosien saatossa Sirkka Piirainen on opiskellut mitä erilaisimmilla kansalaisopiston kursseilla. Olohuoneen ikkunanalusseinustalla on hänen entisöimänsä antiikkisohva, toisella seinustalla verhoilukurssilla päällystetty tuoli ja kirjahyllyn päällä lasinsulatustekniikalla tehty taulu. Nurkassa on öljyvärimaalaus tyttärestä vain muutaman vuoden ikäisenä.

– Öljyvärimaalauksen aloitin 90-luvulla Seija Pulli-Marjakankaan opissa, mutta lähdin muutaman vuoden kuluttua omille teilleni. Harrastin maalaamista intensiivisesti työni ohessa, hän muistelee.

– Joskus väsytin itseni, kun innostun niin kamalasti. Se kävi aivan liian raskaaksi. Toisaalta on hyvä väsyä, sen jälkeen kerätä voimia ja aloittaa uudella innolla uudet harrastukset.

Ompeleminen, kirjansidonta, keramiikan tekeminen, kudonta sekä silkin- ja posliininmaalaus ovat tuttuja.

– Hopeatöistä innostuin ensimmäisen kerran pari vuosikymmentä sitten. Välissä oli taukoa, mutta nyt lasinsulatuskursseilla tehtyjen korujen innoittamana olen alkanut harrastaa hopeatöitä uudelleen, hän kertoo.

Piippolassa Sirkka Piirainen halusi oppia kudontaa eli tekemään kankaan alusta lähtien, luomaan loimet, tekemään sidonnat ja niisimään.

– Tykkään chanel-kankaista, mutta ne ovat kalliita. Parhaillaan on työn alla kangas, jota varten olen kerännyt ja säästänyt lankoja, joita upotan nyt loimeen. Kudon kankaan, jonka ompelen ensi talvena kansalaisopiston piirissä jakkupuvuksi, hän kertoo.

Laukkuja moneen lähtöön entisöintikurssilla kunnostetun sohvan päällä.
Laukkuja moneen lähtöön entisöintikurssilla kunnostetun sohvan päällä. Kuva: Anne Mattila

Sirkka Piirainen ja miehensä Aimo asuvat kahta kotia. Ylivieskan koti on Raudaskylällä ja Lapin koti Autissa, Rovaniemen keskustasta 75 kilometriä Kemijoen vartta.

– Olemme suunnitelleet muuttoa sinne, mutta toisaalta tätäkään kotia ei tee mieli hävittää, hän kertoo.

Kahden paikan elämisen vuoksi Sirkka Piiraisella ei ole opintojensa hyödyntämisen suhteen ajatuksia.

– Kun Autissa kuulivat opinnoistani, tahtoivat heti pitämään kansalaisopiston kurssia. En halua sellaista. Se olisi liian sitovaa tällaiselle edestakaista elämää elävälle, hän sanoo.

Sirkka Piiraisen haaveena on omista lähtökohdista lähtevä suunnittelu ja toteutus, jota voi tehdä niin Lapissa kuin Ylivieskassakin. Laukut innostavat tällä hetkellä.

– Töitteni myyminen tuntuu niin vieraalta, niin vieraalta – eri asia, jos olisi pakko. Eläkeläisyys antaa tässäkin asiassa vapauden tehdä kaikenlaista, kokeilla ja paneutua asioihin, jotka kiinnostavat.

Sirkka Piirainen ei ole niitä ihmisiä, jotka ovat eläneet "sitten kun pääsen eläkkeelle" -elämää.

– En ole sitku -ihmisiä. Olen antanut omalla painollaan tulla sen, mitä tulee. Teen vain päätöksiä ja toteutan sitä, mitä haluan. Niin olen tehnyt aikaisemmin ja niin teen nytkin.

Borossa pitää näkyä käsityön jälki. Ainoa virhe, jonka siinä voi tehdä, on liian siisti jälki.
Borossa pitää näkyä käsityön jälki. Ainoa virhe, jonka siinä voi tehdä, on liian siisti jälki. Kuva: Anne Mattila

Kierrätysmateriaalien käyttö ja ekologisuus ovat tärkeitä asioita. Ne korostuivat myös opetuksessa Piippolassa. Sirkka Piirainen hyödynsi opinnoissaan muun muassa sukulaismiehen vuosikymmenten takaisen Fiat -merkkiuskollisuuden sukuun tuoman silkkisen autonkuvahuivin mekon alaosaksi ja kummitädin äidin sata vuotta vanhat lautasliinat sashiko boro -kirjailuun muun muassa tyynynpäälliseksi.

– En heitä mitään menemään. Olen kaikkea muuta kuin konmarittaja. En myöskään ole tarkan työn tekijä, vaan isot linjat ja reipashenkisyys sopivat minulle. En pidä rajoitteista, vaan haluan soveltaa – tehdä taidetta, hän pohtii ja jatkaa:

– Boro-kirjailussa pitää näkyä käsityön jälki. Ainoa virhe, jonka siinä voi tehdä, on liika siisteys ja tarkkuus. Kudonnassa ja neulonnassa teen mieluiten yksinkertaisia töitä. Tykkään väreistä ja rouheisuudesta, en ole lainkaan lukuisilla polkusimilla kutovaa tyyppiä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä