Paikallisuutiset

Ylivieskalainen Iida Aho kisaa viikonloppuna smoothietaidoillaan Helsingissä: "Smoothiet ovat helppoja, mutta moni jumittuu niiden tekemisessä tavallisiin juttuihin" – Nappaa Iidan kisaresepti talteen ja testattavaksi

Arja Kangas

Kun ylivieskalainenIida Aho bongasi Instagramissa kilpailun, jossa etsitään Suomen parasta smoothie- ja mehutaitajaa, hän tiesi heti, että tuohon kilpailuun on osallistuttava. Noin kolme vuotta erilaisia smoothieita hieman harrastuksenaan valmistanut Aho laati pikimmiten oman reseptin ja näppäsi lopputuloksesta kuvan jakoon Instagramiin.

Resepti oli onnistunut ja se menestyi alkukarsinnassa. Viikonloppuna Aho kilpailee kolmen muun finalistin kanssa mehu- smoothievalmistuksen SM-voitosta Helsingissä I love me -messuilla. SM-kisat ja osallistuminen on osaltaan hieman kepeä vitsi, mutta tietysti kilpailuun mennään tosimielellä. Päävoittona on 2 000 euron matkalahjakortti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Voittoa tietysti havitellaan, mutta oikeasti on vaan tosi kiva päästä osallistumaan ja testaamaan, mitä saa aikaan kilpailuajassa. Toisaalta kisan juju on sekin, ettei etukäteen tiedä, minkälaisia raaka-aineita kilpailussa on tarjolla, Iida Aho sanoo.

Karsintakilpailusmoothieen Aho yhdisti oikeassa suhteessa muun muassa marja-aroniaa, vadelmia, banaania, tyrniä sekä avokadoa. Annoksen esillepano, terveellisyys ja kausituotteiden hyödyntäminen ratkaisi pääsyn finaaliin.

– Marja-aronia on minulle uusi tuttavuus siinä mielessä, etten ole sitä aikaisemmin juuri käyttänyt. Se on kuitenkin monikäyttöinen marja, jota ei välttämättä hoksata hyödyntää näin syksyisin, Aho vinkkaa.

Aho suosittelee kaikkia kokeilemaan puuron ja smoothien yhdistelmää.
Aho suosittelee kaikkia kokeilemaan puuron ja smoothien yhdistelmää. Kuva: Iida Aho

Pääsääntö on, ettei smoothien valmistuksessa voi yleensä mennä kovin pieleen. Toisin on leivonnassa, jossa mitat ja suhteet vaativat toisinaan tarkkaa silmää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Joskus makeus ja kirpeys vaativat kuitenkin tiettyjä makuelementtejä mukaan, mutta onhan tämä pääasiassa aika vapaata tekemistä, Aho sanoo.

Avokado ja banaani ovat tavallisia peruselementtejä.

– Avokado sopii oikeastaan mihin vain ja tekee hyvän koostumuksen mihin tahansa sekoitukseen. Banaanilla saa makeutta, samoin kuin kookosöljyllä ja -mannalla.

Aholle on tärkeintä se, että smoothiet syntyvät kohtalaisen tutuista ja turvallisista aineksista, jotka löytyvät tavallisista ruokakaupoista ja omasta pakastimesta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– En käytä mitään kevyttuotteita. Pakastemarjoista on kiittäminen mummoa, äitiä ja poikaystävän isää. Jonkun verran olen osallistunut marjastustalkoisiin itsekin, Aho naurahtaa.

Kuvassa raikas viherjuoma, jonka Aho teki tiistaina.
Kuvassa raikas viherjuoma, jonka Aho teki tiistaina. Kuva: Iida Aho

Hiljattain personal traineriksi valmistunut Aho pitää tärkeänä sitä, että erilaisissa smoothieissa ja mehuissa voi yhdistää onnistuneesti paitsi terveellisyyden ja vitamiinit, samalla voi myös varmistaa riittävän proteiinin ja kuidun saannin.

– Terveellinen voi olla hyvää ja ravitsevaakin. Smoothiet ovat helppoja, mutta moni jumittuu niiden tekemisessä niihin tavallisiin juttuihin. Siksi jaankin aktiivisesti omia reseptejä somessa. Jos niistä joku saisi jotain iloa, Aho hymyilee.

Tällä viikolla kampaajan töistä pois jättäytynyt Aho aikookin jatkossa suunnata pt-yrittämisen pariin ja silläkin saralla terveellisten välipalojen ja juomien valmistamistaidoista on hyötyä.

– Olen suunnitellut, että esimerkiksi valmennettaville voisin jakaa enemmänkin reseptiikkaa hyvien välipalojen valmistamiseen. Toisaalta smoothieista saa tosi ruokaisiakin, jos joukkoon lisää esimerkiksi pähkinöitä ja kauraleseitä.

Monelle muulle smoothien tekeminen on vain eri ainesten satunnaista yhdistämistä, mutta Aholle se on mukava ajanviete ja harrastus, johon kuuluu myös reseptien jakaminen Instagramiin kauniiden kuvien kera.

– Innostun eri juttujen yhdistämisestä ja siitä, minkälaisia makuyhdistelmiä voin saada aikaan.

Kuvassa marja-aronia-vadelmasmoothie, jolla Aho pääsi mukaan mehu- ja smoothiekilpailuun. Finaali kisataan lauantaina Helsingissä I love me -messuilla.
Kuvassa marja-aronia-vadelmasmoothie, jolla Aho pääsi mukaan mehu- ja smoothiekilpailuun. Finaali kisataan lauantaina Helsingissä I love me -messuilla. Kuva: Iida Aho

Juttuun on lisätty 20.10. klo 17.04 linkki uutiseen SM-kilpailusta

"Mahtava tuomaristo ja upea kisa" Ylivieskalainen Iida Aho sijoittui neljänneksi mehun ja smoothien valmistuksen SM-kisoissa Helsingissä

Iida Aho

24-vuotias

Kotoisin Vetelistä, asunut kuusi vuotta Ylivieskassa kuusi vuotta

Ammatiltaan parturi-kampaaja sekä personal trainer

Harrastuksena smoothieiden ja mehun valmistaminen, kuntosali sekä ulkoilu koirien kanssa

Jakaa laatimiaan reseptejä Instagramissa nimimerkillä diiiida

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä