Paikallisuutiset

Ylivieskalainen Pirjo Saukko juoksi läpi yöttömän yön ja sijoittui toiseksi Ylläs Pallas Polkujuoksussa: 166 kilometrin ultrajuoksu oli uskomaton kokemus

Heinäkuun toisena viikonloppuna ultrajuoksijaPirjo Saukko söi pitsaa puoli kolmen aikaan yöllä Peurakaltion huoltopisteellä. Hän osallistui polkujuoksun ultramatkalle, ja takana on sata hyvin sujunutta kilometriä.

Saukko käytti tauon kiirehtimättä hyväkseen keräten voimia. Reitin varrella oli seitsemän huoltopistettä ja niissä oli tarjolla kaikenlaista syötävää, josta ultrajuoksija saa energiaa: banaania, vihreitä kuulia, keittoa, kokista, suklaata, suolakurkkuja, sipsejä jne.

Lähtö tapahtui Hetasta ja määränpäänä oli Ylläs 166 kilometrin päässä. Nousumetrejä reitin varrella yli 4 000 ja aikaa kului yli vuorokauden. Tapahtuman järjesti NUTS, Northern Ultra Trail Service.

– Peurakaltiolle saakka juoksu tuntui helpolta ja ilmakin oli aivan mahtava. Pohjoisen yötön yö oli mieletön. Ei ollut itikat riesana, Saukko muistelee.

Alaselässä oli hiertymät, sillä juoksuliiviin kiiinnitetyt sauvat pääsivät hiertämään. Saukko ei tarvinnut niitä mutta säännöt kieltävät niiden heittämisen pois kesken matkan.

Oli siis kestettävä, mutta toisaalta kipuun turtuu ja sitä pystyy hallitsemaan, kun keskittyy muuhun kuin kipuun.

– Sitten vauhti alkoi hidastua mutta vielä ei tuntunut pahalta, Saukko sanoo.

Seuraava huoltopiste oli vain vesipiste. Saukolla oli toki mukana juoksuliivissä urheilugeeliä, pilttiä ja vettä, mutta hän alkoi odottaa Ylläsjärven huoltoa, kun sinne oli vielä matkaa 15 kilometriä.

–  Askel tuntui raskaalta ja alkoi tuntua siltä, että on viimeiset voimat käytössä, Saukko kertoo.

Ultrajuoksua muutaman vuoden harrastanut Saukko tiesi kuitenkin, ettei näin ole.

– Ihmisen mieli ailahtelee ja se tarjoaa herkästi helpompia vaihtoehtoja. Juoksu tuntuu pahalta, kävelisinkö vai pitäisikö minun jo lopettaa, olisi paljon helpompi olla istumassa ja katselemassa muiden maaliin tuloa.

Hän tunnisti tilanteen ja päätti psyykata itseään. Mieli oli hallittava ja ikävien ajatusten läpi oli pakko päästä, jos halusi päästä maaliin.

– Tunnistin, että jaksan vielä hyvin eikä ole kunnon syytä edes ajatella keskeyttämistä.

Juoksu jatkui ja Pirjo Saukko pääsi Ylläsjärven huoltopisteelle. Siellä hän purskahti itkuun, sillä juoksu oli muuttunut jo ennen sitä raskaaksi, ja edessä olisi vielä reilusti vaativia nousuja.

– Ylläsjärvellä syvä epätoivo ja väsymys, viikon aikana ollut stressi purkautuivat itkuna. Tunteiden vuoristorata on tyypillistä ultrajuoksussa, siinä ei ole mitään uutta ja erikoista, Saukko pohtii.

Hän tankkasi energiaa huoltopisteellä ja jatkoi juoksua juoksukilpailun aikana tutuksi tulleen juoksukaverin kanssa. Ylläsjärven huoltopisteeltä

alkoi suora nousu pitkin rakkakivitunturia ja sen jälkeen pitkä alamäki.

Normaalisti Saukko olisi juossut alamäen vauhdilla, mutta nyt piti hölkytellä. Lonkankoukistajat alkoivat olla jumissa, oli kylmä ja kädet turposivat lämpötilan vaihtumisen vuoksi.

– Koetin koota itseni. Oli epätoivoinen fiilis.

Hän ei vieläkään ajatellut keskeyttämistä vaan pakotti itsensä juoksemaan. Viimeinen raskas nousu oli Pirunkurussa, jonka jälkeen oli pitkä alamäki. Saukko jäi odottamaan juoksukaveriaan, sillä muutaman minuutin menetys ajassa ei tuntunut tärkeältä.

– Piiskasin itseäni, että nyt juostaan loppuun asti. Viimeiset kuusi kilometriä maaliin tuntui ikuisuudelta, Saukko muistelee.

Loppumatka sujui viiden minuutin etapeissa kelloa vilkuillen. Saukko ja juoksukaveri tulivat maaliin juosten.

–Tämä 166 kilometrin ultrajuoksu oli aivan uskomattoman hieno kokemus. En olisi uskonut, että pääsen kolmen parhaan joukkoon.

Maalissa kävi ilmi, että Pirjo Saukko pystyi haastamaan Suomen naisten ultrajuoksua pitkään hallinneen Saara Päätalon, sillä hän hävisi voittajalle vain 34 minuuttia. Saukolla oli myös neljä tuntia parempi aika kuin kolmanneksi sijoittuneella.

– Pidin pitkät rauhalliset tauot ja otin varman päälle. Saara puolestaan piti lyhyet huollot. Ilmeisesti hänellä on niin pajon kokemusta, ettei hän tarvitse pitkiä huoltotaukoja, Saukko sanoo.

Mielenhallinta on tärkeää ultrajuoksussa.

– Tykkään haastaa itseäni. Ultrajuoksu on mukavaa omien rajojen löytämistä ja sisukkuuden käyttämistä. En pelkää haasteita. Olen tottunut kestämään kipua ja viemään itseni äärirajoille, Saukko pohtii.

Hän osallistui ensimmäiseen polkujuoksukilpailuun vuonna 2016 ja sijoittui toiseksi 83 kilometrin matkalla. Nyt juostu tuplasti pidempi matka oli siis aikamoinen hyppäys, vaikka Saukko olikin valmistautunut huolellisesti.

– Elämä on opettanut minulle sisukkuutta. Minua on sanottu sisukkaaksi ja niin kai se on. Olin pienenä aina isän kanssa rankametsässä, ja kun äiti sairastui vuonna 2005, tein pitkiä kävelylenkkejä.

Pirjo Saukko on kokenut jo nuorena ihmisenä paljon: hän on kokenut molempien vanhempien menettämisen, ja se on ollut raskas asia.

Juoksemisesta tuli selviytymiskeino isän sairastuttua ja hänen kuoltuaan vuonna 2015.

– Juokseminen auttoi jaksamaan. Siitä tuli henkireikä, johon pystyi upottamaan surun. Se oli myös positiivinen asia, joka antoi hyvää mieltä.

Saukko hoiti isäänsä ja kävi hiihtolenkeillä isoveljensä kanssa. Hän on pienikokoinen mutta onnistui lopulta pysymään veljensä perässä.

Juokseminen muuttui polkujuoksuksi Saukon tehtyä ystävien kanssa retkijuoksuvaelluksen Karhunkierrokselle Kuusamoon.

– Se tunnelma oli mielettömän hieno. Muistan, että polkujuoksu tuntui luontaiselta, Saukko muistelee.

Ennen polkujuoksuun innostumista hän on juossut pari maratonia. Vuodesta 2016 lähtien hän on juossut ultramatkoja ja hiihtänyt Tervahiihdossa. Omaakroppaa ja kokonaisvaltaista rasitusta liikunnan lisäksi pitää muistaa kuunnella, joten viime vuonna hän jätti tapahtumat väliin elimistön ylirasitustilan vuoksi.

Tänä vuonna Saukko juoksi NUTS Karhunkierroksen ajalla 9.37, ja hän hävisi voittajalle Kaisa Saariolle 18 sekuntia. Naiset juoksivat koko matkan yhdessä, mutta Saario pinkaisi nopeammin viimeiset metrit, jolloin Saukon pohkeet kramppasivat.

– Käytännössä teimme yhdessä reittiennätyksen, Saukko sanoo.

Polkujuoksussa yhdistyvät luonto ja liikunta. Saukko on tehnyt myös kuuden päivän alppijuoksuvaelluksen Italiassa sekä juossut aktiivilomalla Katalonian vaihtelevissa maastoissa Espanjassa.

Polkujuoksussa ja ultrajuoksussa on mukana paljon yhteisöllisyyttä.

– Polkujuoksutapahtumissa yhteishenki on hirveän kannustava. Siellä tsempataan toisia. Siellä ei haeta niin paljon omaa yksilöllistä huippuaikaa vaan tärkeintä on se matka. Ihmiset juttelevat enemmän toisilleen.

Häntä miellyttää myös se, että polkujuoksukilpailujen sääntöihin kuuluu toisten kilpailijoiden auttaminen. Ketään ei saa jättää matkan varrella heitteille pärjäämään yksinään.

Vaikka Saukko pitää polkujuoksukisoista, kilpaileminen ei ole Pirjo Saukolle tärkein asia.

Hän on osallistunut seitsemään polkujuoksukilpailuun ja päässyt aina palkintosijoille. Häntä on myös kehotettu osallistumaan kansainvälisiin kilpailuihin ja hakemaan polkujuoksun MM-joukkueeseen, mutta sellainen vaatisi liikaa järjestelyjä omassa elämässä.

– Haluan pitää elämän perusarvot niin, ettei liikunta veisi kaikkea aikaa. Haluan jättää aikaa ystäville ja läheisille. Työkin vie paljon aikaa ja voimia, kun tekee vuorotyötä.

Saukko työskenteli aiemmin teho-osastolla Oulun yliopistollisessa sairaalassa ja nyt hän on sairaanhoitaja Oulaskankaan sairaalassa. Vuonna 2017 hän muutti Oulusta Ylivieskaan halutessaan päästä lähemmäs kotiseutuaan Merijärveä.

30-vuotias nainen on harrastanut perusliikuntaa lapsesta saakka. Hän harrastaa talvisin hiihtoa ja pitää yllä lihaskuntoa kuntosalilla käyden. Hyvä aerobinen kunto haetaan jo talvella kesän polkujuoksuihin.

Talvella hän teki välillä 4 tunnin hiihtolenkkejä ja kesällä 3–5 tunnin polkujuoksutreenejä. Seuraavaksi hän aloittaa mahdollisesti polkujuoksutreenien vetämisen käytyään ensin ohjaajakoulutuksen. Kannattaa olla kuulolla tilanteesta, jos polkujuoksu kiinnostaa!