Paikallisuutiset

Kasvavia rallikuskeja ja likietuista elintarvikeapua eli kyläkierroksella Ylivieskan Löytynperän, Pinolan ja Säilynperän elämänmenoa kuulostelemassa

Hiljaisuus. Se on niin suuri, että sen voi melkein kuulla. Luonnonrauha. Kiire on jäänyt jonnekin toiseen maailmaan.

Ylivieskan Löytynperällä Riikka Pääkkö ja Matti Löytynoja valmistelevat esikoisensa Sofian rippijuhlia. Pihapiirissä kirmaa 10-vuotias Elias. Vuonna 2005 pariskunta rakensi itselleen talon Matin kotikylän pihapiiriin.

– Asuimme kahdeksan vuotta keskustassa, eikä Kiviojallakaan asumisessa ollut mitään moittimista, Riikka tuumii.

Matti toteaa kaksikon katselleen myös käytettyjä omakotitaloja, mutta lopulta uuden rakentaminen Matin kotikylälle vei voiton. Tätä päätöstä ei ole tarvinnut katua.

Naapurustossa Matin velipoika jatkaa tilan viljelemistä, joten juuret ovat lähellä.

Molemmat vanhemmat käyvät töissä Ylivieskan keskustassa, jonne on Löytynperältä noin 15 kilometrin matka. Matti suuntaa töihin ET-Listoille ja Riikka apteekkiin. Samalla hoituvat kauppa-asiat.

Nuoruudessaan Nivalan keskustassa asunut Riikka sanoo Löytynperän luonnonrauhan ja yhteisöllisyyden olevan tärkeä juttu. Se harmittaa, että Löytyn oma koulu on lakkautettu, mutta Raudaskylälle on vain 3,5 kilometrin matka, ja alituksen valmistuminen on tehnyt koulutien turvallisemmaksi.

Matti kertoo Löytyn koulun olevan edelleen tärkeä yhteisen toiminnan keskus noin 130 hengen ja 50 talouden kyläkunnalle. Kyläyhdistyksen hallituksessa istuva mies sanoo toimintaa olevan säännöllisesti.

– Erikoisin tempaus meillä taitaa olla se, kun eräänä juhannuksena kiersimme kaikki kylän ulkosaunat. Talkoitakin vielä löytyy.

Elias tykkää rauhallisesta elämänpiiristä, ja kavereitakin tarvittaessa löytyy. Nuorimies on päässyt kokeilemaan mopolla ajamista, ja isän opastuksella hän on testannut perheen ralliautoja.

– Isona minusta tulee rallikuski, Elias tuumii.

Matti-isäkin on innostunut harrastesarjan ralliautoilusta, ja parhaimmillaan yli 70 metriä keihästä heittänyt Matti on myös keihäänheiton valtakunnantason seniorimestari.

Arja Löytynoja muutti miehensä Maurin kotikylälle 1990-luvun alussa. Niemelänkylällä nuoruusvuotensa asunut Arja on ennättänyt kokea elämänmenon myös Ruotsin Fagerstassa.

– Ruotsissa toimin aktiivisesti Suomi-seurassa. Lauloin kuorossa, ja olin ohjaamassa myös teatterissa lapsiryhmää. Suomalaiset pitivät kovasti yhteyttä toisiinsa, kertoo Arja, joka edelleen harrastaa musiikkia aktiivisesti.

Hän käy töissä Nivalassa, johon on 15 kilometrin matka. Suurinpiirtein samalla etäisyydellä ovat myös Ylivieska ja Sievi.

– Tämähän on keskeisellä paikalla, mutta kauppa-asiat pitää yrittää hoitaa samalla kertaa. Aikoinaan piti tietysti kuljettaa lapsia harrastuksiin, tuumii Arja, jolla on yhteensä neljä nyt jo aikuista lasta.

Löytynperä on Arjan mielestä toimelias yhteisö. Hänen mukaansa yhteisöllisyys näkyy myös juurevana körttiläisyytenä, ja kinkereitä on pidetty viime vuosiin asti.

– Lapsiperheillehän rauhallinen ympäristö on ihanteellinen. Täällä ovat myös hyvät ulkoilu- ja hiihtomaastot.

Käytännön elämää on Arja Löytynojan mukaan talvisin hankaloittamassa se, että aura-autot tulevat viiveellä. Niinpä töihin meneminen on joskus tyssännyt lumikinoksiin.

Säilynperä on ollutMarianne ja Mika Pajalan perheen tukikohta vuodesta 2005 alkaen. Oma talo rakennettiin Mariannen kotipaikalle, ja hänen äitinsä asustaa samassa pihapiirissä. Pajalan perheeseen kuuluu kolme 17–22-vuotiasta lasta.

– Meillä on ollut hyvä yya-sopimus, sillä mummo huolehti tarvittaessa lapsistamme, kun he olivat pieniä, ja nyt huolenpito menee toisin päin.

Mikan ja Mariannen työpaikat ovat muutaman kilometrin päässä Raudaskylällä, ja Ylivieskan keskustaan kertyy matkaa noin 18 kilometriä. Ennen Säilynperää Pajalat asuivat omakotitalossa Raudasmäellä.

– Luonnonarvot ovat koko perheellemme tärkeitä. On tilaa hengittää. Syrjäkylille rakentaessa pitää luonnollisesti varautua siihen, että kuljetuksia riittää. Tosin meidän kaksi vanhinta poikaamme ovat viihtyneet erinomaisesti kotiympyröissä, Mika Pajala kertoo.

Pajalan mukaan varsinaiset kauppapalvelut ovat keskustoissa, mutta Sikabaarista ja Opiston kioskista löytää tarvittaessa elintarvikeapua.

Erityisesti Pajalaa harmittaa se, että päättäjien keskuudessa syrjäkylät nähdään lähinnä raaka-ainevarastoina. Säilynperän kohdalla tämä ilmenee ennen muuta tuulivoimarakentamisena siitä huolimatta, vaikka suuri joukko kyläläisiä vastustaa voimalahanketta.

– Myllyt tuhoavat luonnon Tshernobyl-mallilla, eivätkä kyseessä ole mitkään tuulipuistot, linjaa aktiivinen luontokuvaaja Mika Pajala.

Kantokylän takalistossa on Pinola eli Pinoperä. Sieltä kertyy matkaa Ylivieskan keskustaan noin 25 kilometriä. Vakituisia asujia on kymmenessä talossa, ja kesäasukkaita löytyy seitsemästä pihapiiristä.

Unto Pinola, 84, on asunut armeijavuotta lukuunottamatta koko ikänsä Pinolassa.Laura-vaimonsa hän haki aikoinaan Vähäkankaan puolelta. Pinoloiden elanto on koostunut maitoautoyrittäjyydestä ja maataloudesta.

– Pojan perhe asuu tien toisella puolella, mikä on suuri onni. Tarvittaessa apu on lähellä. Emme lähde täältä ennen kuin on pakko, tuumivat Pinolat.

Unto muistelee aikaa, jolloin Kantokylällä oli 750 asukasta, ja Pinolastakin lähti koulutielle 23 lasta. Parhaimmillaan oli kolme kauppaa sekä posti- ja pankkipalvelut.

Vaikka väki on vähentynyt, on joitakin uusiakin ihmisiä aina asettunut näille kulmille. Unto on hyvillään, että on säilyttänyt ajokortin. Se antaa vapautta liikkua. Puhtobussi käy kerran viikossa, ja se on Pinoloiden mielestä erittäin tärkeä palvelu sivukylän ikääntyneille ihmisille.

– Ei täältä aivan pienen asian takia viitsi keskustaan kauppa-asioille lähteä. Tarvittaessa haen pojan puolelta tarvikkeita, jos on itseltä loppu, kertoo Laina Pinola.

18.7.2019 klo 19.48 korjattu kuvatekstiin Arja Löytynojan nimi.